Reiska-koiramme täytti kaksi vuotta tuossa kuukausi takaperin. (Simon
korjaus: "nirepakat isuakuuk assout") Tässä on nyt toista vuotta koiran
kanssa eletty. Moni asia on muuttunut, minussa. Ei niinkään Reiskassa tai
Simossa.
Edelleenkään en pidä itseäni
koiraihmisenä. En lue koiralehtiä enkä ole hurahtanut mihinkään tiettyyn
ruokasuositukseen tai kasvatusideologiaan. Facebookin koirasivustoihin kuulun
ja niitä juttuja luen ja ihania kuvia katselen, mutta ajattelen silti, että
koira on koira. Yksi perheenjäsen, ei muiden yläpuolella. Ja silti eläin, ei
ihminen. Emme harrasta mitään koiran kanssa, ei käydä hieronnoissa tai
kylpylöissä. Koirapuistoissa käydään eripuolilla Suomea, ja siellä en
todellakaan tunnista erikoirien rotuja tai sukupuolta. Rapsuttelen niitä
koiria, jotka tulevat tervehtimään ja juttelen ihmisten kanssa koiriin
liittyvistä asioista, mutta varmasti puoliakaan en niistä jutuista ymmärrä.
Ihmiset ovat mukavia ja koirat on ihania, kunhan eivät sitä kuolaa pyyhi
minuun…
Koiramaailma on kyllä muuttunut tässä muutaman vuosikymmenen aikana. Muistan
lapsuudessa, kun käytiin hakemassa naapureiden koiria lenkille. Saatettiin siis
mennä lähes tuntemattomien ihmisten ovikelloa soittamaan, että saanko käyttää
teidän koiraa ulkona. Lähes poikkeuksetta koirat annettiin meille lapsille
mukaan ja niin me ulkoilutettiin niitä pitkin kyliä. Vastaan tuli paljon muita
koiria ja koirat saivat haistella ja leikkiä keskenään. En muista, että minua
olisi ikinä varoitettu omistajien puolesta, että koira ei saa vetää hihnassa tai
haistella muita koiria, olla nykykielellä siis remmirähjä. Saati, että olisi annettu kakkapussi mukaan ja pyydetty keräämään kakat ja etsimään koirankakkaroskakori jostakin. Koiria me juoksutettiin, vedettiin, kiljuttiin ja huudettiin, käytettiin kotona
ja annettiin mitä lie syötävää jääkaapista. Koiria oli kaupan pihoilla
odottamassa, kun ihmiset kävivät kaupassa ja siinä niitä ohikulkiessa jututti
ja rapsutti monikin ihminen, aikuinen tai lapsi. Samoin olivat vauvat
vaunuissaan ja jos joku vauva siellä itki, niin minä ainakin lapsena menin
heiluttamaan vaunuja ja juttelin vauvalle, että kohta se äiti tai isä sieltä tulee.
Ei onnistu tänäpäivänä ei!
Itseni
tekisi mieli melkein aikuista lastanikin taluttaa flexissä tuolla ulkona, ettei
pääse yksinään tekemään mitään pahuuksia :)
Tuohon aikaan koirat saivat olla myös leikkipuistossa samaan aikaan
lasten kanssa. Nykyään ovat leikkipuistot missä ei saa olla koiria ja
koirapuistot missä yleensä ei suvaita lapsia. Nuorisohan ei saa näinä päivinä
olla enää missään, paitsi ulkona hiljaa ja näkymättöminä. Vanhukset pidetään hiljaisina sisällä. Mikään ikäryhmä ei saa sekoittua keskenään, saati sinne sekaan vielä eläimiä....huh huh!
Koirapuistoja me siis kierrämme aktiivisesti eri puolilla maatamme. Yksi
parhaimmista koirapuistoista löytyy Jyväskylästä. Siellä on mukavia ihmisiä ja
paljon koiria. En ole siellä törmännyt hirveästi mihinkään omituisiin
sääntöihin, enkä myöskään siihen, että meitä katsottaisiin jotenkin kieroon,
kun ei olla paikkakunnalta. Osassa paikoissahan koirapuisto tyhjenee, kun me
tulemme paikalle. Johtunee varmasti siitä, koska Reiska ei ole osannut
kouluttaa meitä narunjatkeita koiraihmisiksi. Sellaiseenkin ihmeeseen
törmättiin Reiskan kanssa juurikin tuolla Jyväskylän puistossa, että politiikan
porukka oli jalkautunut oikein koiraihmisten keskuuteen ja jakoivat
Lennu-koiralta terveisiä koirille, eli herkkutikkuja. Varokaa vaan
leikkipuistojen ihmiset, kohta jaetaan sielläkin vauva-herkkuja. No ainahan
Reiskalle herkut kelpaa ja Lennukin olisi varmasti mukava leikkikaveri, harmi
kun ei ollut mukana.
Reiska on nyt parivuotias, palliton uroskoira. Hyvinkin kiltti, ja
seuraa minua joka paikkaan. Haluaa olla mukana kaikessa, ja onkin. Kotikoira,
joka asuu kahta kotia ja sujuvasti reissaa ympäri suomenmaata asuntoautolla
kanssamme. Reiska on varmasti yksi eniten matkustavista koirista suomessa, näin
veikkaisin. Sopeutuvainen kaikkiin ihmisiin, erilaisiin paikkoihin,
elämänrytmin muutoksiin ja syö mitä sattuu olemaan tarjolla. Hyppii
ärsyttävästi kaikkien ihmisten päälle, koska haluaa antaa pusuja (ja nuolla
mahdolliset ruoanjäämät suupielistä). Tunkee sänkyyn nukkumaan, vaikka se on
kielletty paikka, ainakin Simon mielestä. On joka paikassa menossa ensimmäisenä
suunapäänä, ja edessä tietysti koko ajan. Haukkuu ja heiluttaa häntää
samanaikaisesti yrittäen olla siis pelottava. Varastelee ruokia pöydiltä. Kerjää
jatkuvasti, ja se tuottaa myös tulosta. Joka kyläpaikassa on ensimmäisenä
jääkaapilla, että mitäs tänään herkuteltaisiin? Tiputtelee karvojaan joka
puolelle kaikkia meidän asuntoja. On rasittava ja raivostuttava, mutta silti
rakastettu ja rakastettava.
Reiska Rakastaa imurointia. Eli kun imurin käynnistät, niin heti se on
edessä, että ”imuroi mua, imuroi mua, imuroi mua”. Mutta otappa kynsisakset
esille, silloin Reiska on kadonnut pienelle sykkyrälle jonnekin nurkkaan. Simo
pitää kiinni, lähes makaa Reiskan päällä. Minulla on sakset ja otsalamppu ja
yritän vääntää itseni mitä kummallisimpiin asentoihin, että saisin kynnet
leikattua. Joka kynnen kohdalla Reiskalta pääsee oikein draamaitku, kuulostaa
varmasti siltä, että henkeä viedään. Mutta joka kerta kaikki kynnet saadaan
leikattua. Kaikki kolme ollaan hikimärkiä ja Reiska juoksee pakastimelle
odottamaan luuta, minkä saa yleensä palkaksi tästä hommasta. Näyttää tietysti
siltä, että mitään ei olisi tapahtunut. Ja olen lukenut kyllä, että aloitetaan
kynsienleikkuu koiran kanssa ensin näyttämällä sille saksia ja sitten muutaman
viikon päästä niillä saksilla kosketaan jo kynsiä. Herkkuja annetaan tietysti
joka välissä. Sitten leikataan yksi kynsi kerrallaan, niin, että koira on
rauhallinen ja saa siitä herkkuja palkaksi. Ja sitten kolmen vuoden päästä
tuolla menolla pääset eka kerran leikkaamaan kaikki kynnet rauhalliselta koiralta.
Juu Ei! En jaksa odottaa, enkä opettaa. Ne leikataan silloin, kun minä niin
sanon. Joko hyvällä, tai vähemmän hyvällä. Sama suihkun kanssa, sinne mennään
silloin, kun koira on likainen. Eihän Reiska suihkusta tykkää, mutta kyllä se
itsensä pestä antaa, kun sinne suihkuun se ensin pakotetaan. Minun
kärsivällisyys ei riitä mihinkään houkutteluun ja sirkustemppuihin. Sama
lapseni kanssa hänen ollessa pieni. Kyllä hiukset pestään ja kastellaan aina
suihkussa, halusi hän tai ei. Ja kynnet pitää myös leikata, sitä ei lapselta
kysellä. Paljon on siis vapauksia, koiralla ja pojalla, mutta tietyt asiat
tehdään, halusivat he sitä tai eivät. Ei nuo kumpikaan mitenkään
traumatisoiduilta vaikuta tänäkään päivänä.
Reiska tunnistaa myös ihmisiä nimeltä. Kun me keskustelemme Simon
kanssa, niin muutaman ihmisen nimeä pitää jopa välttää, koska Reiska saattaa
syvästäkin unesta herätä ja saada hepulin, että missä, missä, missä on esim.
Yölinnun valomies Eerikki? Jee!!
Reiska rakastaa myös kissoja. Naapurinkissa on
monta kertaa kynsillään huitaissut Reiskaa, samoin eräässä kyläpaikassa
käydessämme monet kerrat, mutta ei Reiska ole moisesta välittänyt. Se vaan haukkui
ja heiluttaa häntää, että ”leikitään, leikitään, joooookoooo!” Yks päivä kotona
radio oli päällä ja siellä alkoi keskustelu kissoista. Reiska nukkui eri
huoneessa, mutta kuullessaan sanan ”kissa” radiossa, niin hyppäsi haukkumaan ja
vinkumaan radiolle, että missä on kissa? Meidän mielestä Reiska on siis fiksu
ja ymmärtää puhetta, jonkun toisen mielestä on varmaankin vaan tyhmä.
Koiraihminen en siis edelleenkään ole, mutta Reiskaihminen kylläkin.
(niin ja kovasti jo seurailen netistä, että jos otettaisiin toinenkin koira
Reiskalle kaveriksi.....sellainen pieni Urpo olis kiva.)
-Päivi
Jaahans!
Long taim, nou rispekt..
Pitkästä
aikaa taasen kirjoittelemassa, ja aiheita nuppi turvollaan. Tänään aiheena tämmöistä.
Sukupuolineutraalius:
Tämä
surkuhupaisa aihe on nyt noussut tapetille jo monessakin eri yhteydessä, ja
henkilökohtaisesti hyvin monessa kohtaa vallan tavattoman hauskasti, jopa
älyttömän hauskasti. Aivan sinänsä älyttömyydestä ei kait voida puhua, mutta
läheltä liippaa.
Kaikkein
parhaimmin tästä koko hässäkästä ovat varmasti hyötyneet, ehkäpä jopa
rahallisesti, suomen koomikot, ständappaajat yms., mikä on mielestäni täysin oikein!
Erityisesti nostan hattua Noin viikon uutisten Jukka Lindströmille, ja ylipäänsä
juttunikkari Iikka Kivelle. Liikennemerkkejä ja ammattinimikkeitä liipanneista
keskusteluista on osattu kyllä vääntää vaikka mitä. Noh, olkoon miten on, koko
kansan etuahan tällä ehkä ajetaan. Suurimman edun kuitenkin varmasti saavat ne,
jotka saavat näistä jutuista itsensä nauramaan ja muutenkin hyvälle tuulelle.
Tämä se kasvattaa kansanterveyttä, yleistä hyvinvointia yms. Tästähän
hyvinvointiyhteiskunnassa on kaiketi kyse.
Eikös tämä
koko soppa ole jotenkin Eu:sta kotoisin?
Tässä
taannoin eräässä pohjoispohjanmaalaisessa suurkaupungissa liikkuessani (en toki
tarkoita Oulua, vaikka Päivi kävikin labrakokeissa, omassa kotikaupungissaan)
havahduin seuraavaan epämiellyttävään asiaan, joka on jopa laajentunut
valtakunnalliseksi. Erästä maapallomme asukaslajia kohtaan on sallittu
nöyryyttäviä merkkejä etelästä pohjoiseen. Tästä todellakin oikeen ”itteppäisen
aasin silta” seuraavaan aiheeseen:
Rotupuolineutraalius:
Jos
tunnistat tästä kuvasta omasi, tai muuten vain tuntemasi niin viattoman,
ystävällisen, lojaalin, kaikkien ystävän, mustan Labradorinnoutaja-merkkisen
koiran, niin nyt barrikaadeille!!
Mistä on
tällainen ”kakkaamattomuuskieltomerkki” oikein on kotoisin?
Kaikkiko
muun rotuiset koirat saavat kyseiselle alueelle tehdä tarpeensa, mutta ei
mustat labbikset? Keltaiset ja ruskeat labbikset, sisuhauvat, berhanttilaiset
ym. tervetuloa! Eihän tämä voi näin mennä!
Jos
kyseisessä kuvassa olisi vielä pinkki panta, niin minä, Reiska ja lakimiehemme
olisimme jo käräjäsalissa haastamassa koko maata ja hallitusta yksilönvapauden
riistosta. Repikää tästä!
-Simo
Reiskalta terkkuja kaikille: