tiistai 14. marraskuuta 2017

TeRRRve!

Reiska-koiramme täytti kaksi vuotta tuossa kuukausi takaperin. (Simon korjaus: "nirepakat isuakuuk assout") Tässä on nyt toista vuotta koiran kanssa eletty. Moni asia on muuttunut, minussa. Ei niinkään Reiskassa tai Simossa.  
Edelleenkään en pidä itseäni koiraihmisenä. En lue koiralehtiä enkä ole hurahtanut mihinkään tiettyyn ruokasuositukseen tai kasvatusideologiaan. Facebookin koirasivustoihin kuulun ja niitä juttuja luen ja ihania kuvia katselen, mutta ajattelen silti, että koira on koira. Yksi perheenjäsen, ei muiden yläpuolella. Ja silti eläin, ei ihminen. Emme harrasta mitään koiran kanssa, ei käydä hieronnoissa tai kylpylöissä. Koirapuistoissa käydään eripuolilla Suomea, ja siellä en todellakaan tunnista erikoirien rotuja tai sukupuolta. Rapsuttelen niitä koiria, jotka tulevat tervehtimään ja juttelen ihmisten kanssa koiriin liittyvistä asioista, mutta varmasti puoliakaan en niistä jutuista ymmärrä. Ihmiset ovat mukavia ja koirat on ihania, kunhan eivät sitä kuolaa pyyhi minuun…

Koiramaailma on kyllä muuttunut tässä muutaman vuosikymmenen aikana. Muistan lapsuudessa, kun käytiin hakemassa naapureiden koiria lenkille. Saatettiin siis mennä lähes tuntemattomien ihmisten ovikelloa soittamaan, että saanko käyttää teidän koiraa ulkona. Lähes poikkeuksetta koirat annettiin meille lapsille mukaan ja niin me ulkoilutettiin niitä pitkin kyliä. Vastaan tuli paljon muita koiria ja koirat saivat haistella ja leikkiä keskenään. En muista, että minua olisi ikinä varoitettu omistajien puolesta, että koira ei saa vetää hihnassa tai haistella muita koiria, olla nykykielellä siis remmirähjä. Saati, että olisi annettu kakkapussi mukaan ja pyydetty keräämään kakat ja etsimään koirankakkaroskakori jostakin. Koiria me juoksutettiin, vedettiin, kiljuttiin ja huudettiin, käytettiin kotona ja annettiin mitä lie syötävää jääkaapista. Koiria oli kaupan pihoilla odottamassa, kun ihmiset kävivät kaupassa ja siinä niitä ohikulkiessa jututti ja rapsutti monikin ihminen, aikuinen tai lapsi. Samoin olivat vauvat vaunuissaan ja jos joku vauva siellä itki, niin minä ainakin lapsena menin heiluttamaan vaunuja ja juttelin vauvalle, että kohta se äiti tai isä sieltä tulee. Ei onnistu tänäpäivänä ei! 
Itseni tekisi mieli melkein aikuista lastanikin taluttaa flexissä tuolla ulkona, ettei pääse yksinään tekemään mitään pahuuksia :)
Tuohon aikaan koirat saivat olla myös leikkipuistossa samaan aikaan lasten kanssa. Nykyään ovat leikkipuistot missä ei saa olla koiria ja koirapuistot missä yleensä ei suvaita lapsia. Nuorisohan ei saa näinä päivinä olla enää missään, paitsi ulkona hiljaa ja näkymättöminä. Vanhukset pidetään hiljaisina sisällä. Mikään ikäryhmä ei saa sekoittua keskenään, saati sinne sekaan vielä eläimiä....huh huh!

Koirapuistoja me siis kierrämme aktiivisesti eri puolilla maatamme. Yksi parhaimmista koirapuistoista löytyy Jyväskylästä. Siellä on mukavia ihmisiä ja paljon koiria. En ole siellä törmännyt hirveästi mihinkään omituisiin sääntöihin, enkä myöskään siihen, että meitä katsottaisiin jotenkin kieroon, kun ei olla paikkakunnalta. Osassa paikoissahan koirapuisto tyhjenee, kun me tulemme paikalle. Johtunee varmasti siitä, koska Reiska ei ole osannut kouluttaa meitä narunjatkeita koiraihmisiksi. Sellaiseenkin ihmeeseen törmättiin Reiskan kanssa juurikin tuolla Jyväskylän puistossa, että politiikan porukka oli jalkautunut oikein koiraihmisten keskuuteen ja jakoivat Lennu-koiralta terveisiä koirille, eli herkkutikkuja. Varokaa vaan leikkipuistojen ihmiset, kohta jaetaan sielläkin vauva-herkkuja. No ainahan Reiskalle herkut kelpaa ja Lennukin olisi varmasti mukava leikkikaveri, harmi kun ei ollut mukana.

Reiska on nyt parivuotias, palliton uroskoira. Hyvinkin kiltti, ja seuraa minua joka paikkaan. Haluaa olla mukana kaikessa, ja onkin. Kotikoira, joka asuu kahta kotia ja sujuvasti reissaa ympäri suomenmaata asuntoautolla kanssamme. Reiska on varmasti yksi eniten matkustavista koirista suomessa, näin veikkaisin. Sopeutuvainen kaikkiin ihmisiin, erilaisiin paikkoihin, elämänrytmin muutoksiin ja syö mitä sattuu olemaan tarjolla. Hyppii ärsyttävästi kaikkien ihmisten päälle, koska haluaa antaa pusuja (ja nuolla mahdolliset ruoanjäämät suupielistä). Tunkee sänkyyn nukkumaan, vaikka se on kielletty paikka, ainakin Simon mielestä. On joka paikassa menossa ensimmäisenä suunapäänä, ja edessä tietysti koko ajan. Haukkuu ja heiluttaa häntää samanaikaisesti yrittäen olla siis pelottava. Varastelee ruokia pöydiltä. Kerjää jatkuvasti, ja se tuottaa myös tulosta. Joka kyläpaikassa on ensimmäisenä jääkaapilla, että mitäs tänään herkuteltaisiin? Tiputtelee karvojaan joka puolelle kaikkia meidän asuntoja. On rasittava ja raivostuttava, mutta silti rakastettu ja rakastettava.

Reiska Rakastaa imurointia. Eli kun imurin käynnistät, niin heti se on edessä, että ”imuroi mua, imuroi mua, imuroi mua”. Mutta otappa kynsisakset esille, silloin Reiska on kadonnut pienelle sykkyrälle jonnekin nurkkaan. Simo pitää kiinni, lähes makaa Reiskan päällä. Minulla on sakset ja otsalamppu ja yritän vääntää itseni mitä kummallisimpiin asentoihin, että saisin kynnet leikattua. Joka kynnen kohdalla Reiskalta pääsee oikein draamaitku, kuulostaa varmasti siltä, että henkeä viedään. Mutta joka kerta kaikki kynnet saadaan leikattua. Kaikki kolme ollaan hikimärkiä ja Reiska juoksee pakastimelle odottamaan luuta, minkä saa yleensä palkaksi tästä hommasta. Näyttää tietysti siltä, että mitään ei olisi tapahtunut. Ja olen lukenut kyllä, että aloitetaan kynsienleikkuu koiran kanssa ensin näyttämällä sille saksia ja sitten muutaman viikon päästä niillä saksilla kosketaan jo kynsiä. Herkkuja annetaan tietysti joka välissä. Sitten leikataan yksi kynsi kerrallaan, niin, että koira on rauhallinen ja saa siitä herkkuja palkaksi. Ja sitten kolmen vuoden päästä tuolla menolla pääset eka kerran leikkaamaan kaikki kynnet rauhalliselta koiralta. Juu Ei! En jaksa odottaa, enkä opettaa. Ne leikataan silloin, kun minä niin sanon. Joko hyvällä, tai vähemmän hyvällä. Sama suihkun kanssa, sinne mennään silloin, kun koira on likainen. Eihän Reiska suihkusta tykkää, mutta kyllä se itsensä pestä antaa, kun sinne suihkuun se ensin pakotetaan. Minun kärsivällisyys ei riitä mihinkään houkutteluun ja sirkustemppuihin. Sama lapseni kanssa hänen ollessa pieni. Kyllä hiukset pestään ja kastellaan aina suihkussa, halusi hän tai ei. Ja kynnet pitää myös leikata, sitä ei lapselta kysellä. Paljon on siis vapauksia, koiralla ja pojalla, mutta tietyt asiat tehdään, halusivat he sitä tai eivät. Ei nuo kumpikaan mitenkään traumatisoiduilta vaikuta tänäkään päivänä.

Reiska tunnistaa myös ihmisiä nimeltä. Kun me keskustelemme Simon kanssa, niin muutaman ihmisen nimeä pitää jopa välttää, koska Reiska saattaa syvästäkin unesta herätä ja saada hepulin, että missä, missä, missä on esim. Yölinnun valomies Eerikki? Jee!! 

Reiska rakastaa myös kissoja. Naapurinkissa on monta kertaa kynsillään huitaissut Reiskaa, samoin eräässä kyläpaikassa käydessämme monet kerrat, mutta ei Reiska ole moisesta välittänyt. Se vaan haukkui ja heiluttaa häntää, että ”leikitään, leikitään, joooookoooo!” Yks päivä kotona radio oli päällä ja siellä alkoi keskustelu kissoista. Reiska nukkui eri huoneessa, mutta kuullessaan sanan ”kissa” radiossa, niin hyppäsi haukkumaan ja vinkumaan radiolle, että missä on kissa? Meidän mielestä Reiska on siis fiksu ja ymmärtää puhetta, jonkun toisen mielestä on varmaankin vaan tyhmä.

Koiraihminen en siis edelleenkään ole, mutta Reiskaihminen kylläkin. (niin ja kovasti jo seurailen netistä, että jos otettaisiin toinenkin koira Reiskalle kaveriksi.....sellainen pieni Urpo olis kiva.)

-Päivi

Jaahans! Long taim, nou rispekt..

Pitkästä aikaa taasen kirjoittelemassa, ja aiheita nuppi turvollaan. Tänään aiheena tämmöistä.
Sukupuolineutraalius:

Tämä surkuhupaisa aihe on nyt noussut tapetille jo monessakin eri yhteydessä, ja henkilökohtaisesti hyvin monessa kohtaa vallan tavattoman hauskasti, jopa älyttömän hauskasti. Aivan sinänsä älyttömyydestä ei kait voida puhua, mutta läheltä liippaa.
Kaikkein parhaimmin tästä koko hässäkästä ovat varmasti hyötyneet, ehkäpä jopa rahallisesti, suomen koomikot, ständappaajat yms., mikä on mielestäni täysin oikein! Erityisesti nostan hattua Noin viikon uutisten Jukka Lindströmille, ja ylipäänsä juttunikkari Iikka Kivelle. Liikennemerkkejä ja ammattinimikkeitä liipanneista keskusteluista on osattu kyllä vääntää vaikka mitä. Noh, olkoon miten on, koko kansan etuahan tällä ehkä ajetaan. Suurimman edun kuitenkin varmasti saavat ne, jotka saavat näistä jutuista itsensä nauramaan ja muutenkin hyvälle tuulelle. Tämä se kasvattaa kansanterveyttä, yleistä hyvinvointia yms. Tästähän hyvinvointiyhteiskunnassa on kaiketi kyse.
Eikös tämä koko soppa ole jotenkin Eu:sta kotoisin?

Tässä taannoin eräässä pohjoispohjanmaalaisessa suurkaupungissa liikkuessani (en toki tarkoita Oulua, vaikka Päivi kävikin labrakokeissa, omassa kotikaupungissaan) havahduin seuraavaan epämiellyttävään asiaan, joka on jopa laajentunut valtakunnalliseksi. Erästä maapallomme asukaslajia kohtaan on sallittu nöyryyttäviä merkkejä etelästä pohjoiseen. Tästä todellakin oikeen ”itteppäisen aasin silta” seuraavaan aiheeseen:

Rotupuolineutraalius:



Jos tunnistat tästä kuvasta omasi, tai muuten vain tuntemasi niin viattoman, ystävällisen, lojaalin, kaikkien ystävän, mustan Labradorinnoutaja-merkkisen koiran, niin nyt barrikaadeille!!
Mistä on tällainen ”kakkaamattomuuskieltomerkki” oikein on kotoisin?
Kaikkiko muun rotuiset koirat saavat kyseiselle alueelle tehdä tarpeensa, mutta ei mustat labbikset? Keltaiset ja ruskeat labbikset, sisuhauvat, berhanttilaiset ym. tervetuloa! Eihän tämä voi näin mennä!
Jos kyseisessä kuvassa olisi vielä pinkki panta, niin minä, Reiska ja lakimiehemme olisimme jo käräjäsalissa haastamassa koko maata ja hallitusta yksilönvapauden riistosta. Repikää tästä!
-Simo

Reiskalta terkkuja kaikille: