Simon synttäriyllätys

Simo arvostaa ja tykkää ja fanittaa ja ihailee suuresti Edu Kettusta. Muuten meidän kahden musiikkimakumme on hyvinkin erilaista, ja väittelemme siitä usein, mutta Edu kolahtaa meihin molempiin, täysillä. Mutta Simon reaktiota Edu Kettusen kohtaamiseen en osannut silti odottaa ollenkaan.

Eräänä sunnuntaiaamuna heräilimme Rollesta (asuntoautosta) ja Simo luuli, että lähdemme ajamaan kotiinpäin. Mutta minullapa oli ihan muita suunnitelmia. Tiesin, että Tampereella oli koko perheen ulkoilmatapahtuma missä esiintyi Edu Kettunen. Sinne siis suuntasin meidän molemmat. Ihmisiä oli paikalla jonkun verran ja me levitimme leirimme nurmikentälle. Istahdimme katselemaan ympärillä olevaa lapsien leikkimistä. Sitten minä näin Edu Kettusen, hän seisoi muutaman metrin päästä meistä. Kuiskasin Simolle, että Edu on tuossa sinun vieressäsi, että käydäänkö tervehtimässä häntä? Ette usko, kuinka paljon Simoa alkoi jännittää, ja hän oli todellakin sitä mieltä, ettei varmasti kehdata mennä HÄNELLE mitään sanomaan. No Edu lähti paikalta takahuoneen (liikuntahallin pukuhuone) puolelle ja ensimmäinen esiintyjä aloitti.

Minä siinä esiintyjän aikana päätin, että kyllähän Simosta ja Edusta pitää yhteiskuva saada….

Näimme, kun Edu tuli pukuhuoneesta ulos ja jäi yksin seisoskelemaan talon nurkalle hieman piiloon. Silloin sanoin Simolle, että nyt ylös ja lähdemme kysymään saadaanko ottaa yhteiskuva. Simo hetken vastusteli, mutta päättäväisesti kävelin Edua kohti, kyllä Simo tuli sitten jännityksestä lähes täristen perässäni. Menimme tervehtimään Edua ja kerroin hänelle, että olin tuonut Simon tänään paikalle yllätyksenä. Että Simo ei todellakaan tiennyt kenet kohtaa tänäpäivänä. Simo ei saanut siinä vaiheessa juurikaan sanaa suustaan, minä ja Edu siinä lähinnä jutustelimme. Sitten kysyin, että saanko ottaa valokuvan hänestä ja Simosta? Edu siihen vastasi, että totta kai, jos se vaan Simolle sopii. Ja sopihan se!

Sitten Edu kertoi olevansa asuntoautolla liikenteessä ja johan sai Simokin sanaisen arkkunsa auki. Pitkät pätkät he höpöttelivät asuntoautolla matkailusta, hyvistä leirintäalueista, p-paikoista, huoltoasemista…ja siitä, että asuntoauto on myös hyvä ”takahuone”, sellaisen monestakin keikkapaikasta puuttuvan tilalle. Puhuivat he myös hieman työasioistakin.

Sen jälkeen pääsimme nauttimaan itse keikasta, se oli loistava!! Istuimme nurmikentällä, lavalla oli Mies ja Kitara, minun näkökulmastani ei mitään muuta. (vaikka varmasti siellä joku äänentoistotsydeemi oli myös) Se ääni, ne sanoitukset, tyyni, nöyrä ja ihana mies laulaa vain meille….tai no siltä minusta tuntui, vaikka olihan siellä paikalla muitakin. Ennen Elmon tuli-biisiä Edu sanoi kääntyen katsomaan meitä, että tämän laulun tarinasta Simokin on varmasti samaa mieltä. Siihen kunnon taputukset ja herrojen molemminpuoliset peukutukset, ja biisi käyntiin. Osui ja upposi.

Asuntoautolle kuljettaessa Edu oli omansa vieressä, kävimme vielä kiittämässä loistavasta keikasta. Niissä tunnelmissa lähdimme sitten kotia kohti, peräkkäin Edun kanssa paskahuusseilla ajellen. Simo sanoi, ja taidan myös uskoa häntä, että oli yksi elämänsä kohokohdista tuo kohtaaminen. Eiväthän ne yllätykset siihen loppuneet. Olin tilannut Edun julkaiseman levyn Simolle nimikirjoituksella varustettuna, ja levy odotti häntä postilaatikossa. Sainpahan yllätettyä Simon!

Minusta tässä jutussa jotenkin ihaninta ja hauskinta on se, että Simo kohtaa usein omassa elämässään ihmisiä, jotka haluavat hänen kanssaan valokuvaan ja nimikirjoituksen. Ja usein ihmiset ”jäätyvät” tällaisissa tilanteissa. Mikä on ihan ymmärrettävää. Kohtaavat fanittamansa ihmisen, ja sitten ei tiedä mitä sanoisi tai mitenpäin olisi. Simo joskus ihmettelee näitä tilanteita, että mikä hänessä on sellaista, että ihmiset hullaantuvat eivätkä saa sanaa suustaan. No ihan sama tilanne hänellä itsellään oli Edun kohdatessaan. Jännitti, ei tiennyt mitä sanoisi, mitenpäin olisi. Ja jälkeenpäin oli ihana tunne, kun uskalsi kohdata HÄNET. Ja vielä kertoi minulle jälkeenpäin, että Eduhan oli ihan tavallinen ihminen, Niinpä!!

Jouluna jatkoin vielä tätä Edu Kettusen teemaa ja annoin Simolle joululahjaksi kehyksissä sen Simon ja Edun kuvan. Se kuva löytyy nyt kunniapaikalta Simon työhuoneesta.

-Päivi

”Kommentoin tähän muutamalla sanalla edellistä: Niin yllättäjä ja yllätyshän oli aivan mahtavia, kuten keikka ja itse Edu. Mahtavat biisit mahtavasti tulkittuna, eipä mitään muuta juuri jäänyt kaipaamaan. Sen verran jäin ihmettelemään, että miten mies soittaa yksin niin, että kuulostaa bändiltä? Mies ja kitara…Mistään playbackistähän ei ole kyse, vaan siitä että, että osaa. Tämä on tosi!” –Simo :) ps: Päivin harmiksi iltapäivä Tampereella oli niin leppoisa ja rauhallinen, että edes Ollia Joensuun poliisista ei tarvinnyt hälyttää hätiin..

pps. löydät meidät myös facebookista https://www.facebook.com/P%C3%A4ivin-Silmukoita-blogi-848402668605527/

Remppahommia ja työsuojelua

Simolla on omakotitalo, jota hän on remontoinut vuosien varrella. Nyt olisi vuorossa viimeinen huone eli makuuhuone. Siitä remontoimisesta hän on puhunut minulle tasaisin väliajoin. Monenkinlaista eri visiota makuuhuoneen ilmeestä on minulle kuvailtu. Osa on minua miellyttänyt ja osa ei. Toisaalta talo on Simon, ja hän saa kyllä päättää minkälainen huoneesta tulee. Mutta ideoitahan voin toki antaa, jos ja kun niitä on kysytty.  Jo monta kuukautta sitten sanoin, että tehdään siitä makuuhuoneesta pinkki. No sain täyden tyrmäyksen, että älähän hulluja puhele. Kerran rautakaupassa asioidessamme kävin hakemassa muutaman maalivärinäytteen pinkeistä maaleista, että nämä olisi kivoja makuuhuoneeseen. Simo vaan hymähteli.

Ostimme ennen joulua uuden sängyn. Meillä ei ollut sänkyä Simon luona ollenkaan, ja lähinnä ostimme nyt ns. väliaikaisen sängyn. Eli tarkoitus oli löytää suht edullinen, ulkonäöllä ei väliä. Sellainen runkopatjasänky löydettiin, ja se sattui olemaan väriltään harmaa. Siitä Simo sitten alkoi suunnitella makuuhuoneen värimaailmaa, jospa harmaa olisi hyvä väri. Kysyi hän minunkin mielipidettäni, ja kerroin pitäväni harmaasta. Ja, että vaaleanpunainen sopisi oikein hyvin harmaan kanssa. Sellainen haalean vaaleanpunainen, hattara oli nimeltään sen väri maalikaupassa. Siihen Simo sanoi, että ei mitään haaleaa vaaleanpunaista.....vaan sellainen kunnon pinkki! Mitääää?? No kyllä se minulle passaa. Saanko laittaa siihen sitten timantteja ja jotain hilettäkin? Kuuleman saan. JEEEE!!! Kyllä pienistä asioista minut saa onnelliseksi ja iloiseksi. Eli yhdestä seinästä tulee pinkki. Maalikaupassa loppumetreillä se olin minä joka toppuutteli valitsemaan hieman hillitymmän pinkin. Barbieväri olisi ollut ehkä jo liikaa….minullekin.

Muutaman viikon ajan makuuhuoneesta kuului kaikenlaista hurinaa ja mölinää, ja pölyä sitä riitti. Tasaisin väliajoin minut säikytettiin lähes sydänkohtauksen partaalle milloin milläkin naulapyssyn äänellä, että nyt osui sormeen tai jalkaan tai johonkin. Joo, olen TODELLA helposti säikytettävä, ja siitä ilosta Simo kyllä osaa ottaa kaiken irti. Mietinpä vaan sitä päivää, jos jotain oikeasti vakavaa tapahtuu, reagoinko enää siihen vai jääkö hän muutamaksi tunniksi makaamaan lattialle vertavuotavana…

Pakko on myös hieman purnata siitä, että Simo sanoo aloittavansa laittamaan nyt vaikka ikkunalistoja. Jep, laita vaan. Minä katson nyt rauhassa televisiota. No niinpä varmaan, kun kokoajan kuuluu makkarista: Voitko tulla vähän katsomaan onko tuo suorassa? Missä on vasara? Nyt tarvis kyllä imuria. (eli toisinsanoin voisitko tuoda imurin?) Eli mitä tapahtui lauseelle: MINÄ laitan nyt nuo ikkunalistat?

Yksi huomion arvoinen asia meidän kahden eroavaisuuksissa on myös se, että Simo haluaa tehdä kaikki tekemisensä jollakin laitteella, mielellään sähkövekottimella mistä kuuluu kamalan iso ääni. Vaikka tekemiseen menisi huomattavasti kauemmin, niin laite on mukava ja aina mukana.

Toinen asia on se, että lähdetäänkö käymään ostamassa vaikka kattopaneeleja? Vastaan, että teen kyllä nyt töitä, että ei lähdetä, jos ei ole ihan pakko. Hän vastaa että ei mennä. Ja sitten illalla sanoo, että jäi nyt sitten kesken ne kattopaneelien laittamiset, kun ei käyty ostamassa niitä lisää. Huoh! Tässä on kai niitä kuuluisia miehen ja naisen näkemyseroja. Mutta ei se mitään, kun siitä yhdestä seinästä tulee vaalenapunainen. Ja timanttihilettäkin saan sirotella jonnekin.

                                     Siinäpä niitä kattopaneeleita nyt on....

Monenmoista luentoa olen saanut kuulla myös remonttihommien tekemisestä. Sen ymmärsin jo hyvin nopeaa, ettei minun odoteta edes ottavan kantaa niihin kysymyksiin. Koska hän vaan puhumalla ääneen tekee omia suunnitelmiaan ja jäsentelee omaan päähänsä remonttikuviot. Se täytyy kyllä sanoa, että Simo on äärimmäisen rauhallinen remontoija, ja vaikka joku menee vähän vihkoon, niin korjataan asia. Ja opitaan niistä virheistä. Minä olen yleensä elämässä juuri sellainen, että ei jäädä tuleen makaamaan vaan eteenpäin ja tehdään uudestaan, ja kyllä se siitä onnistuu. Mutta tuon lattian minkälie betonitasoitteen laittamisen ja tasoittamisen, ja laittamisen ja tasoittamisen, ja laittamisen ja tasoittamisen, olisin kyllä aikaa sitten siirtänyt jollekin alan ammattilaiselle. Mutta remonttiSimo se vaan teki uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan ja onnistui. Ja sittenhän siihen tasaiselle betonille tulee lattiamatto päälle?! Huoh, pakkoko sen niin tasainen oli olla? :) 

Muutaman viikon asunto on ollut ihan kaaoksessa, remonttivälineitä ympäriinsä. Minkä tahansa lautasen tai rasvapurkin ottaa käteen, niin pölyt saa ensin puhaltaa pois. Huulirasvaa kuluu tuubitolkulla ja vettä saa juoda jatkuvasti. Vaatteethan meillä pääasiassa on matkalaukussa aina, mutta nyt oli ärsyttävää, kun laukut pitää pitää kiinni, jos haluaa, ettei pöly ole siellä laukuissa.

Nyt alkaa remontti olla loppusoralla ja siirrytään siihen enemmän minun osuuteeni eli siivoukseen. Ensin keskitytään viimeisiin viimeistelyihin eli jokunen lattialista vielä ja sitten sitä hilemaalia jonnekin.  Kynnyslistat pitää myös vielä kiinnittää, niihin Simo taitaakin viitata tekstissään. Siivouksen jälkeen alkaa sitten sisustaminen. Minulla ei muutoin ollut yhtään pakonomaista toivetta koko remonttia koskien, paitsi yksi. Ystävämme Marja Nukala on piirtänyt Simosta kuvan. Kuvassa Simo on pikkupoika, alakoulussa luultavasti. Tämän kuvan haluan valmiin makuuhuoneen seinälle:

                           Kuvan maalannut Marja Nukala, Marjan verhoomo ja kehys, Härmä.

Vuosien varrella Simo on saanut ihmisiltä monenlaisia kuvia itsestään, ja ymmärrän kyllä Simon ajatusmaailman siitä, että toisaalta hänestä tuntuu hieman oudolta laittaa oman kotinsa seinät täyteen omia kuvia, vaikka kaikki ne maalaukset ja piirrokset hienoja ovatkin. No joka tapauksessa tämän lapsuudenkuvan haluan sinne makuuhuoneeseen ja tuohon kuvaan perustan koko sisustusajatuksen. Voidaanhan se kuva asetella niin, ettei sitä Simon tarvitse tuijotella nukkumaan mennessään…minä voin kyllä tuijotella, koska kuvassa hän on niiiiiin Söpö ;)

-Päivi

Hei kaikki remontoinnin ystävät!

Todennäköisesti useaan otteeseen tulen kertomaan kokemuksistani remontoinnin saralla, ja ajattelin aloittaa niinkin tärkeästä asiasta kuin työturvallisuudesta. Työturvallisuuteenhan liittyy monia asioita, suojavarusteista vakuutuksiin, ja järki siinä välissä. Jos et osaa itse tehdä, kysy neuvoa, tutkiskele, opiskele, tee sen jälkeen jos tunnet olosi varmaksi tai kutsu paikalle joku toinen. Toisinaan kyllä itsellä olen käynyt kaikki vaihtoehdot läpi, ja päätynyt viimeiseen. Noh, en monessa..

Mutta turvallisuuteen. Itseäni olen telonut moneenkin paikkaan, lähinnä kuitenkin sormiini. Omista henkilökohtaisista "työkaluistahan" tässä on kyse, laastaria, tikkejä, siteitä ja hiusmurtumia on kyllä pitkän listan verran.  Tässä esimerkissä käytän esimerkkinä erästä tunnettua kauppaketjua, jonka toimipaikoissa lähinnä miehet villiintyvät samalla tavoin kuten naiset Anttilan kosmetiikkaosastolla. Toimipisteitä on ympäri suomea, mainitaan tässä ohimennen päällimmäisenä muutama: Helsinki, Kempele, Kuopio, Espoo, Riihimäki, Tampere, Joensuu (oikolukijan huomautus, Hyvä Ollipoliisi!!), Kaarina, Kokkola, Lahti, Seinäjoki, Vaasa, Lappeenranta, Raisio ja vaikka Jyväskylä. (Emme tässä mainitse/mainosta varsinaisesti ko. konsernin nimeä..).

Melko usein CD-levyä, toisinaan vaikkapa karkkipussia tai tupakkiaskia avatessa mielikuvituksen laukka on melkolailla suuri lähinnä siltä osin, että millä sviidun gliimalla nää on oikeen paketoitu? Revit mistä vaan, niin kyllähän se paketti kuin paketti sitten loppujen lopuksi aukeaa, joskin aukeaa myöskin sormet, ja tuote jonka saat käsiisi ei välttämättä aina muistuta sitä, mitä sen niin mukavan muovin alta näkyy. Ainakaan samassa muodossa.

Ostin edelläkuvailemastani kauppaketrjun liikkeestä seuraavanlaisen tuotteen:

A. Paketti oli pakattu oikeen nätisti kovaan muovikääreeseen, johon ei edes vanha kunnon mora kyennyt kunnolla, mattopuukosta puhumattakaan.

B. Kyseisten työkalujen etsiminenkin taas jostain, tuotti jo jonkinasteista pinnan kiristymistä.

C. Loppujen lopuksi, jälleen kerran sormi auki, ja justiinsa sormen päältä. Ei pysy laastari, ei voi pistää hanskoja, kipee, aargh! Tupakille...

D. Haava sormen päällä, pienikin on ainakin mun mielestä niin otollinen just tommosessa pikku nikkaroinnissa, kun ei kerkii käsiä edes pesemään...

E. Kuvitelkaa nyt tällainen tilanne: Remonttiaikataulu kusee(ei ole..) tässä vaatimattomassa projektissa yhden kiviterän takia. Sitten kun semmosen saa itselleen hankituksi ja innoissaan saa jotenkin auki sen ihan uutukaisen tarvikepakkauksen, ja tottakai teloo sormensa, niin tuleeko ensiksi mieleen vesi, Septidin, ja laastari? Eheeei! Kun on uusia tarvekaluja koeajettavana, niin silloin ei esteeksi kelpaa eteen muuta kuin oma äiti tai isä. (Ja silloinkin pyydän heitä kohteliaasti siirtymään sivuun.) Tyrät ryskyy ja tannerta kaatuu kun tämä poika poraa...Vai millai se mänt?

Noh, paketti kuitenkin tuskien kanssa auki, ja mitä huomaankaan?

Paketissa on tottakai teräsarja, ja teräpaketissa sen sisällä työsuojeluohjeet joita olisin periaatteessa jo tarvinnut avatakseni, ja päästäkseni hypistelemään uutukaista hankintaani. Voe että, että ottaa pattiin...!!?? 

Loppudileemana tähän asettelen seuraavaa: Kaikenmoisten muoviinpakattujen tuotteiden kylkeen selkeät avaamisohjeet, ja lista työkaluista joita tarviit sen avaamiseen. Monella on ehkäpä kokemusta kyseisestä asiasta,tästä nyt joku lakialoite, työryhmä pohtimaan eduskuntaan ja hallitukseen asiaa EU:sta puhumattakaan. Tässä "raskaan työn raataja" joutuu vielä monta kertaa koville.

Mutta listat loppujen lopuksi tämän murhenäytelmän jälkeen onnellisesti paikoillaan, ja hyvillä mielin kohti seuraavaa haastetta. Kannatan pahvipaketteja kaikille tuotteille, ekolookista..Tikusta tuli taas asiaa...on seki ekolookista.

Onneksi ei kuitenkaan käynyt niin pahasti kuin kävi asuntoauton takaovea sulkiessani taannoin.

Jokunen keikkakin meni peukalo paketissa ja remontoinnista puhumattakaan....

-Simo

Liikennenurkkaus Osa 1: Tolppakamerat

Nonnii, ny pohoritaa! 

Tolppakamerat: (Tämä artikkeli käsittelee TOLPPAkameroita, ei TOLOPPAkameroita..sihteerini mielestä ehkä)

Kysymys kuuluu, löydätkö itsesi jostakin kohtaa esitetyistä väittämistä?

Sydän syrjällään sitä taasen oottelee, että oliko se väläys "seiska", vai peltipoliisi? Nämä väläykset, lähinnä jälkimmäiset, ovat toki tärkeitä, juurikin liikenteen turvallisuuden kannalta. Oikea ajonopeus oikeassa paikassa, niin kaikilla on hyvä ja turvallinen mieli. Otetaan kuitenkin muutama pohdiskelua varmasti herättävä mallitilanne:

1. Okei. Suhteellisen hyvä ajokeli, puhdas tie ja liikennettä vähän. Epätoivoinen TomTom-laitteeni varoittaa tulevasta peltipoliisista ja alennan nopeuteni sallittuihin rajoihin. Tulee risteysalue, ja huolestuneena tuijotan tolppaa, joka onnekseni ei sitten välähtänytkään. Eli vaaratilanne ohi, ja voin taasen keskittyä ajamiseen.

2. Okei. Yks sakko takana, ja toisen vielä uskaltaa ottaa, että kortti ei mee. Sama tilanne: Risteyaslue, keskityn ainoastaan siihen tolppaan, en muuhun, ja sen jälkeen matka jatkuu taas ilman välähdystä...

3. Okei. Kaks sakkoa takana, ja nyt ei tyritä. Rekka tulee takana, ja ihan puskurissa kiinni. Lunta sataa, loska lentää, mutta voihan perkele, tossa on tolppa. Jarrut pohjaan, rekka poikittain perässä, huh ei välähtänyt...!!!

4. Okei. Voi vittu! Kuva tuli, parta ajamatta, tukka laittamatta ja vieras eukko vänkärin paikalla...

Tässä ihan muutama esimerkki ns.automaattisesta liikennevalvonnasta. Kysymys kuuluu nyt näin:

Kun navigaattorisi varoittaa tulevasta peltipoliisista, niin keskitytkö siihen tolppaan, vaiko muuhun mahdolliseen liikenteeseen, jonka vuoksi ko. tolppa on paikkaan laitettu?

Omaa mielipiteeni tuskin ketään kiinnostaa, mutta se peltipoliisin mahdollinen välähdys kyllä. Vastaantuleva liikenne, mahdollisilta sivuteiltä eteen änkeävät traktorit, puimurit, mopoautot, päiväkotien lapset, koululaiset, vanhukset yms. ei paljon kiinnosta. Kunhan se tolppa ei välähdä. Tilanne ohi, huh. Tässäkö tämä? Onhan se hyvä että meitä tarkkaillaan liikenteessä, mutta tarkkailemmeko itse liikaa tätä omaa tarkkailuamme? Tai, täh..?

Oma navigaattorini sanoi työsopimuksensa irti, enkä saa siihen enää päivityksiä, en siis kameroitakaan. Päivitykset on kyllä maksettu, mutta ko. laitteen piirilevyvian myötä se on lähinnä henkisenä tukena liikenteessä. Esim. Jalasjärven ja Seinäjoen Hakaradion välillä ei Tompan mukaan ole vieläkään uutta tietä. Henkilökohtaisesti keskityn liikennemerkkeihin, enkä kameroihin. Kokemusta kun on..

Muistakaa toki ajaa aina sallittua nopeutta, järkevää tilannenopeutta, niin ei tolpista ole huolta. Tolpan kohdalla turha jarruttaminen alinopeuden puolelle on jo myöhäistä, lähinnä turvallisuusriski. Ja se rellu-..eiku rekkakuski siellä takana ei tykkää hyvää..

Lisää oikeita poliiseja tienpäälle, niitä täällä tarvitaan. Jos Päivi saisi valita (valitsi jo) niin tv:stä tuttu Joensuun Olli-poliisi joka autoon.

TURVALLISTA MATKAA! Team PäSSi -Simo