sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Onko taas Vuosi jouluun?

Vuosia sitten mietin, että joku musiikillinen suuntaus puuttuu repertuaaristani. Dance, soul, rap,heavy metal, hiphop ja hoplop on jo kaikki niin nähty ja koettu, mutta joululaulelmaa en ollut tehnynnä yhtään kappaletta. Tänä päivänä puhutaan paljon uusista joululauluista, ja jo vuosia sitten ajattelin kantaa korteni kekoon. Tämmöisen laulun säveltää ja sanoittaa päräytin, ja sitä myöskin useaan otteeseen levytettäväksi ehdotin. Ei tullut vastakaikua, mutta onneksi muutaman vuoden yhteistyö Kaisa-Mari Ruokolaisen kanssa orkestereineen johti lopulta siihen, että tämä kyseinen "virsi" päätyi ihan oikeasti levylle. 
Joululaulut yleensähän alkavat soimaan jo viikkoja ennen joulua, mutta tämän laulun ajatuksena on soida vasta jouluaaton jälkeen.
Tästä mennään taas "vuosi eteenpäin jouluun". Ei muuta ku rammarit soimaan :) 
-simo
https://www.youtube.com/watch?v=O_PYoC86U2Y


Hyvää joulunaikaa kaikille! 
-päivi

perjantai 2. syyskuuta 2016

Missä me ollaan?

oululainen vastaus: No kihiloissa. -päivi


porilainen vastaus: Ainiijoo..nii just..tuanoinii..Ei paskempi muija tua.. -simo


maanantai 1. elokuuta 2016

Karavaanielämää ennen, nyt ja jatkossakin.

Asuntoauto eli paskahuussi eli Rolle. Rakkaalla lapsellamme on monta nimeä. Näin kesällä matkustamme Rollella aika paljon, talvella nykyisin vähemmän, mutta varmasti keskiverto karavaanareita enemmän. Moni kysyy, että ollaanko me oikeasti asuntoautossa yötä? Jos esim. keikkapaikalla kysyy mistä löytää sähkövirtaa, niin usein keikkajärjestäjä sanoo, että on meillä hotellikin tai mökki mihin voitte mennä nukkumaan. Mutta me halutaan olla Rollessa, koska pääsääntöisesti se on ihan mukavaa.  Vaikka reissun jälkeen tuntuukin ihanalta päästä kotiin suihkuun, jossa mahtuu kääntymään ja saa olla niin kauan kun haluaa (tai niin kauan, kun Simo tulee ovelle mutisemaan vesilaskusta….).
MUTTA olemme kyllä ihan konkreettisesti ASUNEET tuossa Rollessa muutaman kuukauden syystalvella. Ja väitän ja vakuutan, että siinä jos missä parisuhdetta kyllä testataan isolla kädellä. Olen jopa oikeasti miettinyt, että tekisi varmasti hyvää monellekin tuoreelle parisuhteelle viettää puolisonsa kanssa vaikka kaksi-kolme viikkoa asuntoautossa. Ihan saletisti saisi selville onko suhteella tulevaisuutta vai ei. Aluksihan se on mukavaa, ollaan tiiviisti kokoajan yhdessä kosketusetäisyydellä lähes. Toinen katsoo televisiota, ja toinen kokkaa. Lämmitetään suihkuvesi ja käydään suihkussa yhdessä siten, että toinen odottaa wc:n puolella pyyhkeen kanssa, kun toinen on suihkussa. Ja sitten vaihdetaan paikkoja. Yhdessä mennään nukkumaan, sammutetaan valot ja ollaan ihanan tiiviisti kiinni siinä rakkaassa. Aamulla herätään pirteänä ja mietitään minne matkustettaisiin tänään ja mitä kivaa tehtäisiin. Viikon kuluessa alkaa vaaleanpunaiset linssit kadota silmien ympäriltä. Alkaa puhtaat vaatteet loppumaan. Tai se pienenpieni vaatekaappi on täynnä likaisia vaatteita, meidän molempien! Etsittävä pyykkikone, leirintäalueilta niitä löytyy, respasta kallis poletti, aikaa varaamaan. Siellä oli yksi vapaa aika, yksi tunti, kaikki vaatteet vaan koneeseen mitä sinne mahtuu. Ja sitten ripustellaan niitä kuivumaan ympäri asuntoa/autoa.
Kesä on ohi ja lunta alkaa sataa ja pakkanen tulee.  Heräät rakastuneena rakkaasi vierestä saman peiton alta, ihana, kun hän on tullut niin tiiviisti minuun kiinni nukkumaan....kunnes nostat vähän peittoa ja tajuat, että asunnossa (tai siis autossa) on ihan jäätävän kylmä ja kostea!! Kaasu on loppunut, totta kai aina keskellä yötä!!
Joka päivä käyt samat keskustelut. Pitääkö vesisäiliö täyttää, käytkö tänään suihkussa, joka kestää yhden minuutin vai ajattelitko kastella kenties koko vartalon? :) Tai annas olla, jos pitää pestä hiukset. Mitä tänään syötäisiin? Nyt on kyllä hernekeittoa keitetty jo niin monena päivänä, että korvista tulee ulos. On niin kätevä minikeittiö, että kahdestaan sinne ei mahdu mitenkään. Ja mihinkään kovin laadukkaisiin annoksiin siinä ei kykene. Ja mitä tahansa teetkin niin joka paikka asunnossa/autossa haisee sille ruoalle. Auto on täynnä hiekkaa ja roskaa ja lunta tulee koko ajan sisälle kun vähän pyörähtääkin ulkona. Toinen sanoo jonkun poikkipuolisen sanan ja siitä se riita sitten leimahtaa. No, No mihin menet pakoon? Ulos? Kovin kauaa siellä ei tarkene. Valitsisinko makuuhuoneen, olohuoneen vai keittiön? Ai niin, nehän ovat sama asia. No toinen on keulassa, ja toinen peräosassa. Molemmat muristaan yksinämme. Ei voi edes soittaa kenellekään ystävälle ja purnata toisen käytöstä, koska toinenhan kuulee sen purnauksen :) Yleensä meille kävi niin, että ehkä vartti/puolituntia jonka jälkeen satuttiin törmäämään keittiössä ja halattiin ja puhuttiin se asia selväksi. Väitän, että noista muutamasta kuukaudesta johtuen me edelleenkin puhutaan riitamme selviksi. Jos jotain opin, niin sen, että pikkuasioista nipottaminen on ihan turhaa. Turhaa ajan haaskausta siinä pikkukopissa....ja turhaa se on 100m2 asunnossakin.
Blogin kirjoitusta keskellä karavaanarielämää.


No se oli ennen se. Nykypäivänä emme siis enää asu pelkästään Rollessa, mutta paljon aikaa siellä vietämme. Edelleenkin Rollessa on ihana nukkua, parhaat unet saan siellä. Varmaan vähän niin kuin lastenvaunuissa nukkuisi, tiiviisti kompaktissa kopissa. Ja sittenhän saapui Reiska-koira…. Aluksi Reiskalle tuotti ihmetystä ja järkytystäkin, että mikä tämä liikkuva asunto oikein on, mutta nyt siitä on kehkeytynyt oikein karavaanikoira. Innokkaana tulee kyytiin, että mihinkähän me nyt matkustetaan ja ketä leikittäjiä sieltä löytyy.
Päivittäin käydään nämä samat kysymykset läpi ennen liikkeelle lähtöä tai ainakin juuri lähdettyämme:
  • -    Onko vessan ovi kiinni? Onko kattoikkuna kiinni? Onko jääkaappi päällä? Onko vessassa myrkkyä? Onko Reiskan kupissa vettä?
  • -    Onko PepsiMaxia? Pitääkö hakea nollaa?
  • -    Katoppa siitä kartasta onko tuo navigaattori oikeassa?
Kesällä etenkin on paljon tapahtumia kaikkialla, on markkinoita, kesäteatteria, puistokonserttia jne. Ainoa huono asia niissä on meidän kannalta se, että ne ovat aina niin aikaisin. Loppuu yleensä meidän heräämisaikaan. Herääkö oikeasti koko suomi kesälomienkin aikaan mahdollisimman aikaisin ja menee kiinni klo 16.00 jälkeen? Meillä on yleensä myös ruoannälkä siinä kuuden aikaan, mutta silloin kaikki lounaat ovat jo loppuneet, lohikeitot myyty ja mansikka- tai jäätelökauppiaat kadonneet. Ja sitten tilataan huoltoaseman ”a la carte” annokset ja saadaan usein tätä:

Kuvassa erään amerikkalaisen huoltoasemaketjun näkemys Äänekoskella herkkulautasesta kahdelle.... annoksen seinällä olevan listan mukaan piti sisältää coleslaw-salattia (nam, mun lempparia), mutta kun "herkkulautanen" saapui pöytään salaattia ei näkynyt missään, tarjoilija vastasi, että se on poistunut annoksesta jo aikoja sitten....Hmm, miksi se sitten lukee tuolla seinällä?!?

Tänä kesänä oma lapsi ja lainatut lapset reissasivat kanssamme viikon ajan, jolloin asuntoauto oli todellakin usein parempi vaihtoehto kuin henkilöauto olisi ollut. On vuorotellen kaikille jonkunlaista välipalaa, koska nälkähän ei kaikilla todellakaan ole yhtä aikaa. Myös sateen yllättäessä (oliko sade tänä kesänä välttämättä hirveä yllätys?!? hehee) kaikki vaan vettä valuen asuntoautoon ja kuivat vaatteet kaapista päälle, ja sateen ajan kaikki viihtyy vaikka kännyköillään….jokaisen lapsen puhelimeen löytyy vielä laturipaikkakin. Yksi tyhmä asia tuntuu meillä suomessa kuitenkin olevan, koirat ja lapset on eristetty toisistaan. Lasten leikkipuistoon ei saa tuoda koiria, eikä koirapuistoihin ole suositeltavaa tuoda lapsia. Ymmärrän toki, ettei leikkipuistoon koiraa saa päästää pissaille, kakalle ja vapaana sotkemaan, tai lapsia koirapuistoon riekkumaan ja juoksemaan. Aidan takana saa toki lällätellä ja härnätä koiria, ja ihan vanhempien seistessä vieressä. Mutta olisiko jonkunlainen maalaisjärjen käyttäminen tässäkin asiassa mahdollista? Mutta mukavaa kuitenkin meillä oli kera lapsien ja koirien kanssa paikasta toiseen liikkuen.
-Päivi

Me karavaanarit.


On taasen aikaa vierähtänyt ja kaikkea tapahtunut, ja eräät ”asianmukaiset” lehdet ovat varmasti etsineet taasen kuumeisesti jotain kopioitavaa.  Ajan hammas ei tietenkään ole ollut jättämättä jälkeään niin minuun, Päiviin, Reiskaan kuin myös Rolleenkaan. Asuntoauto-/karavaani-ihmisenä Rolle on kuin perheenjäsen, joskin vailla virallista nimeä. Kuten laivat on kautta aikojen kastettu, mielestämme Rolle ansaitsisi samaisen kunniallisuuden, ei vaan ole ”skumppapulloa”..  Tästä huolimatta matka jatkuu, ja kaasupullot poksahtelevat. Noh, alitehoisella Taunuksella vankkurimme ei kuitenkaan etene, vaan vetojuhtana ompi raudanluja 4-pyttynen 2.2 litrainen Fiiatin kone, joka kiidättää meitä ketjuvetoisella venttiilikoneistolla vaihtelevalla nopeudella ympäri maata. Lähdetään pohtimaan asiaa aihealueittain, ja koska ääniä asioiden käsittelemisjärjestyksestä ei kuulu, on valinta minulla. Tämä artikkeli pohdiskelee, ei niin enempää kuin vähempää, pariskuntia, perhekuntia, vaan oikeastaan meitä kaikkia joita pikkuisen ”tarkkaasuuntaavaillaolevamatkailu” kiinnostaa. (yhdyssanahirviö..)
VAIHTEISTO
Millä vaihteella liikenteeseen? Kysymys, joka varmaan herättää kysymyksiä, jos monenmoisia kuljettajan ja matkustajienkin mielessä. Toiset sanoo että: ”Kaasu pohjaan, Särkänniemi menee kiinni jo pian!”. Toiset: ” Nälkä, jano, vessa on täynnä, ja toi koira pissas juuri mun jalalle..”. 
Hyvällä mielellä liikenteeseen, hyvällä vaihteella liikenteeseen, ja sehän on YKKÖNEN. No höh…Hups, siinähän oli betoniporsas. Onneksi on kuljettajalle purulelu, ja vakuutus. Eli ykkösellä liikenteeseen! (jos ei tarvi peruuttaa..) Bemarikustithan lähtee aina kympillä liikenteeseen..mistähän moisesta saksan ylpeydestä löytyy kymmenes vaihde??
MATKAANLÄHTÖ
”JIPPII, nyt PowerParkiin, siellähän on kaikkee!!!”,  ”ei mennä,..##”, sanoo kuljettaja ja pohtii mielessään kaikkea, eritoten Bilteman lähintä myymälää. Onhan kaasua, vettä, petivaatteet, vaihtovaatteet, vessapaperi, tuulipuvut, jäsenkortit kaikenmaailman kauppaketjuihin, grillihiilet ja sytytysneste, hyttysmyrkky, kosteuspyyhkeet ja anopin pankkikortti? Kaikki on, ja matka voi alkaa lähimmälle huoltoasemalle, josta ostamme kaasua, vettä, kosteuspyyhkeitä, vessapaperia, grillihiiliä ja sytytysnestettä. (toim.huom. Olisin ite kyllä ottanu tankista naftaa ja sillä saanu grillin palamaan. Varmaan vuosikymmenen…) Pesuainetta toki vanhojen petivaatteiden pesemistä varten. Siitä sitten eteenpäin, ja taival alkaa. Ensiksi musiikkikilpailu, sitten kilpailu siitä kuka haluaa istua etupenkillä, miksi koiran henki haisee? Naapuriauton setä on jo tuijottanut kolmesti peräkkäin ja vihaisesti… ”Voi kulta pieni, sehän on ihmisten tapa. Ne ajavat vaan aina uudestaan ohi, ja eivät keksi muutakaan ilmettä.” (Tämä lapsikatraan kanssa..)
MOROO!!!
Tämä tarina saattaa tuntua pitkästyttävältä ja eikiinnostavalta, mutta jos kuitenkin luet tätä, niin olet ainakin jollakin tasolla kiinnostunut. Tarina lähteepi näin: Olin opiskelemassa itsestäni viisasta Enäjärven ala-asteella noin vuonna -85. Legendaarista.. Sain käsityöopettajalta erityisoikeuksia puu-/yms-töiden tekemiseen, koska olen mikä olen. Keksintöjä keksintöjen perään, ja typerimpiä typerimpien perään. Sain iden kädestä, joka voisi viitata tunneilla puolestani, eikä tarvitsisi könöttää käsi pystyssä koko tuntia, oikea tai väärä vastaus hallussa. Niinpä kehitin ala-asteella (ennen alakoulu, nykyään alakoulu) pikku hitsaustöiden ja muiden operaatioiden jälkeen pulpettiin ruuvattavan käden, joka veiviä vääntämällä nousi pystyyn, ja olin ns. vastausvalmis. Opettaja tämän salli, mutta yhteistuumin päätettiin jättää ”vääntöviittaaja” käyttämättä. Syynä oli yksinkertaisesti se, että koko luokka rupesi nauramaan, kun tämä ”viittauskäsi” nousi. Sain siitä kuitenkin muistaakseni ainakin 9,5.
Mutta tervehtimiseen tienpäällä:
Nyt kun olen tässä kunnostautunut ja ollut tuossa ratinvääntäjänä jo melkein vuoden, niin morjestaminen on mielenkiintoinen ilmiö. Asuntoauto-/asuntovaunu-karavaanien keskinäinen morjesteleminen mietityttää? Tuntuu siltä vahvasti, että jos on vaunu, niin asuntoautoilijoille ei morjestella, mielenkiintoista. Noh, kukin tablaa tyylillään. Itse kuitenkin olkapää kylmähauteessa heilutan kaikille, tuli tai meni. Kesäreissullame ajettiin myötä-/ja vastavirtaan Torniossa olleiden suviseurakaravaanareiden kera, ja tämänkös jälkeen edes mobilaatti ei auttanut kyynärpäähän. Tämä ”morjestaminen” toki hankki olla yksipuolista, mutta ymmärtäähän sen. Pitkän viikonlopun juhlinnan jälkeen ei varmaan käsikään nouse.
JÄÄKAAPPI
Voiko ihminen olla töpselimpi kuin minä? Tarina lähtee siitä, että Rollen jääkaapin kanssa on tapeltu pitkään, koska se toimi vain osittain. Vuoden verran on paiskittu töitä, hikoiltu, kiroiltu siitä, että saadaanko yöksi virtaa.
Erään kerran vein Rollen huoltoon ja pikkukorjauksiin erääseen länsi-suomalaiseen ns.”asiantuntijakorjaamoon”, eräässä länsisuomalaisessa kaupungissa. Korjauksia, asennuksia yms..ja huolto. Jääkaappi huollettiin myös syystä että: kaappi toimii kaasulla, mutta ei sähköllä. Korjaus tuli suhteellisen kalliiksi, ja talvihan oli, niin kaappia ei kauheasti tullut käytettyä. Tuli kesä, ja lämpimät kelit. Noh, kaappi huollettu/korjattu. Ei hätää..paitsi että nyt kaappi toimi kyllä sähköllä, mutta ei kaasulla?? Tästä episodi alkoi, ja sen takia aina tarvitsi olla sähköpaikka, etteivät eväät rupea keskenään juttelemaan jääkaapissa/pakastimessa. Tutkinut ja hutkinut kyllä olin moneen kertaan, että missä syy. Kuikan lavalla otin jääkaapin kytkentäkaavion esiin, ja rupesin sähkömiehen poikana tutkimaan sitä. Jääkaapin takana olevassa magneetti venttiilissä tulisi olla yksi maa, ja kaksi plussaa. Ritilät auki, ja kuinka ollakaan yksi johto oli irti. Vaikeessa paikassa, mutta sain juuri ja juuri laitettua paikoilleen. Todennäköisesti ”ammattilaisliikkeessä” oli unohtunut moinen vaatimaton yksi johto.  Kaappi toimii niin kuin unelma, ja maito on jäässä.. Ota ammattilainen töihin, ja tee loput itse.
YHTEISELO
Niin, ”voitko vähän siirtyä, mun pitäis niistää nenä/mennä veskiin/ottaa kartta esille/siirtää jalkaa/vaihtaa vaihdetta (koskee Reiskaa…)/saanko hetkisen omaa aikaa, ja rauhoittua?”, tässähän näitä. Parisuhdeteknillisiin ongelmiin, tai siihen että menee liian hyvin, on karavaanimatkailu oikein hyvä lääke. Joko on pakko opetella olemaan iholla koko ajan, tai sitten ottamaan etäisyyttä. Jälkimmäinen on melko lailla mahdotonta. Joka tapauksessa, niin tai näin, matkailu avartaa, ja parisuhde varmasti saa uusia käänteitä suuntaan jos toiseenkin ”karvanaamailun” myötä. Tervetuloa joukkoon iloiseen, morjestelemaan ja naatiskelemaan olosta siellä, missä itse tykkäätte, siis missä vaan.
-simo SFC nro: 143447

Tämän julkaisun myötä lähetämme terveisiä Hannulle ja Maijalle, sekä varsinaisille retkeilysisseille Tarulle ja Esalle.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Somelityä


Nyt puhaltavat uudet tuulet koiraharrastuksemme, tai voisiko sanoa paremmin koiramme harrastuksen kanssa. Me emme pidä koiraa harrastuskaverinamme, vaan toivomme ennemminkin, että Reiska pitää meitä harrastuskaverinaan.  Eli me vikisemme ja Reiska vie…….koirapuistossa ainakin. Eli tällainenkin ihmeellinen maailma, jossa koira opettelee, tai opettaa ohjastajaansa mutkittelemaan, ylittämään kiemuraisimmatkin esteet, löysi meidät vihdoin ja viimein.

Kävimme Reiskan kanssa Käppärän koirapuistossa Porissa. Puisto on jaettu kahteen osaan, toisella puolella voi juoksennella ympäriinsä vapaana aitauksessa, ja toisella puolella oli joitain kirkkaan värisiä härveleitä aitauksessa. Sekarotuisen perheemme sekarotuinen koira eli Reiska oli kyllä yhtä ihmeissään kuin mekin, että mitä noilla härveleillä tehdään. Koirapuistossa ei ollut muita koiria paikalla joten ajattelimme testata itseämme ja Reiskaa agilityharjoitusradalla (vaikka tuskin sitä oikeiden agilityharrastajien mielestä voi edes sellaiseksi kutsua).

Reiskan ilmeestä pystyi lukemaan heti aitojen sisälle päästyämme hänen ajatuksensa: ”Mikä koirapuisto se tämä on? Tämmöistä kymmenottelua en kyllä aio suorittaa läpi.” Reiska lähtikin haistelemaan aitojen reunoja, että ketäs poikia ja tyttöjä täällä on käynyt. Me ihmiset tutustuimme niihin härveleihin, että mitäs näillä oikein on tarkoitus tehdä? Saimme houkuteltua Reiskankin mukaan harjoitteisiin ja huomasimme Reiskan olevan suorastaan haka ratkaistakseen näitä ongelmia juurikaan ongelmitta, toki ”valmentajiensa” kustannuksella. Videot kertokoot puolestaan, olkaapa hyvät: 




Simon ja Reiskan ensimmäinen yritys aitojen pujottelussa.




Toinen yritys.....hieman nopeutta jo huomattavissa.



"Annappa mekin yritetään" Päivi sanoo.

Päivi toinen yritys, Reiska jo luovutti, eikö ihan vaan "maahan" kelpaisi :)


Simo ja Reiska kolmas kerta.....Reiska näki jotain kiinnostavampaa :) Päivin....


Simo ja Reiska, täydellinen suoritus!


Esimerkin voimalla.


Onnistuihan se!! Jee!!


Huomasimme Porista puuttuvan tähän erikoisuuteen erikoistuneiden koirien ja ”treenareiden” verkoston, joten rupesimme miettimään kyseisen insituution perustamista. Ensimmäisenä keksittiin tietysti nimi. Se oli aluksi pikkusen hakusessa, mutta tunnettuna somehaina Simo hiukan mietittyänsä keksi seuraavan: Pori-Björneborgs Somelity seura ry ab.

Kaikki olisivat tervetulleita mukaan toimintamme pariin, sillä tämä naurattaa niin koiria, kuin valmentajiansakin. Huomasimme sen vaan ”treeniemme” jälkeen, kun menimme viereiseen aitaukseen, koska sinne saapui Reiskalle tyttökaveri. Reiska ihan varmaan kosiskelupuuhissaan kuiskaili salaa Luna-koiralle, että: ”Voikohan urpompia enää olla…”, meitä tietysti tarkoittaen.

Tarkoitus on ilman palkintoja (pelkästään siis herkkupaloja, EI pokaaleja, EI ruusukkeita, EI voittajia, EI pistesijoja, EI meriittejä jne.) saada aikaan, hauskoja hetkiä, epäonnistumisia, mokailuja, onnistumisia ja ylipäänsä kaikille yhteisen tekemisen mieli. Varmaan Agilityssakin on sama meininki, mutta seurassamme ei tarvitsisi koirien tehdä mitään, antaa vain niiden hymyillä keskenään omilla salaperäisillä tavoillaan, ja toivoa, että joskus kouluttajatkin osaisivat samat asiat kuin he.
Olisikohan se parempi kuitenkin pysytellä vielä päivätöissä…..tai no yötöissä ;) 

Tämän kirjoituksen loppuun käynee hyvin mietelauseen muotoon leikattu pätkä eräästä koiravitsistä: "Aikuinen koira neuvoo pentukoiraa, että näyttele mahdollisimman pitkään mahdollisimman tyhmää, niin saat mahdollisimman paljon herkkupaloja."

Team-SPR* toivottaa kaikille koirille antoisia hetkiä isäntiensä/emäntiensä kanssa.

*Simo, Päivi, Reiska.









torstai 7. huhtikuuta 2016

Perheenlisäystä.






Reiska tuli taloon. Reiska on siis koira, puolivuotias uros. Sekarotuinen. Tai kuten jo vakuutusyhtiöiden sivustoja tutkiessamme huomasimme, että sehän onkin nykyään monirotuinen. Reiskassa on labradorinnoutajaa, dalmatialaista ja saksanseisojaa. Haimme hänet Helsingistä. Reiskan edellinen isäntä on kyllä häntä hyvin kouluttanut ja hyvin pitänyt. Olin aiemmin puhunut hänen kanssaan puhelimessa muutamaan otteeseen, ja hän kertoi Reiskan tarinaa ja tapoja. Toista viikkoa jännitimme, että saadaanko me koira meille ja saatiinhan me. Saimme alkuviikosta tietää, että Reiska tulee meille torstaina. Päätimme siis kiertää lemmikkieläinkauppoja ja tutustuimme netissä, tai no lähinnä minä tutustuin, mitä kaikkea koira tarvitsee. Voi sitä tarvikkeiden ja hilavitkuttimien määrää, huhhuh!! Kaikenlaista sitä ”pitäisikin” olla. Tuli mieleen aika, kun odotin lastani ja ensimmäistä kertaa tutustui lastentarvikeliikkeeseen. Luulin silloin, että niitä kaikkea tarvitsee OIKEASTI, onneksi ei ollut rahaa ostaa niitä kaikkea. Koska lapsen syntyessä ja kasvaessa tajusi, ettei kaikenlaista konttauskypärää ja vaipparoskista todellakaan tarvinnut. No ensimmäisellä eläinkauppa reissulla kunnon myyjä olisi saanut myytyä minulle lähes koko putiikin sisällön, ainakin ne kaikki pinkin väriset. Minun onneksi myyjä ei ollut kamalan myyntihenkinen, ja maltoin nukkua muutaman yön. Remmi oli ainoa minkä ostimme ennen koiranhakua, panta Reiskalla olikin. Niin ja auton peräosaan sellainen turvateline.

(flexi on just se talutushihna, jota kaikki oikeat koiraihmiset ei voi sietää…oon oppinut sen jo tuolta nettipalstoilta….)


Kun vihdoin menimme katsomaan Reiskaa, hän valloitti sydämemme välittömästi. Tunnin verran siinä tutusteltiin, käytiin läpi Reiskan lääkärintarkastukset, rokotukset ja muut tärkeät tavat. Ja kauppakirjaan nimet, rahat vaihtoivat omistajaa ja koira oli meidän. Sitten automatka alkoi kohti Noormarkkua. Ymmärsimme ettei Reiska ollut hirveän pitkiä matkoja autossa matkustanut, meidänhän kanssa tilanne tulee kyllä muuttumaan. Hyvin meni tämä ensimmäinen pitkä matkustus. Ihan muutama kilometri ennen perille pääsyä kuului takaosasta hieman vikinää. Toki matkalla useamman kerran pysähdyttiin ulkoiluttamaan koiraa. 

Kävin myös matkalla ruokakaupassa, Simo jäi Reiskan kanssa ulos. Varmasti puoli tuntia vietin aikaa eläinruokahyllyn äärellä, ja olin entistä enemmän sekaisin. Reiska sai edellisestä kodista mukaan kuivanapuja, jotka riittää joksikin aikaa. Koira syö myös ihan kotiruokaakin, siis ihmisen ruokaa. Penturuokaa en kaupasta löytänyt ollenkaan, kaikissa luki pienellä, että tarkoitettu aikuiselle koiralle. Mietin kyllä, että kuoleekohan koiramme nälkään heti kättelyssä, kun ruokkiminen on näin vaikeaa. Mitä tapahtuu, jos 6kk ikäinen koira saa aikuisen ruokaa? Milloin koira on aikuinen? Entä, jos olisikin ostanut sitä tarjouksessa olevaa kissanruokaa, mitä sitten olisi tapahtunut? Löysin viimein koiranpennulle tarkoitettua ruokaa sellaisissa pienissä annospusseissa, mitä kissani söi yhden päivässä. Ostin sellaisen paketin missä niitä oli 4 pss, jepjep….Reiska söi niistä sen kaksi kertaa, niiden napujen kanssa. No hyvin selvisi hengissä seuraavaan päivään.


Sisälle pääsimme ja koira viuhtoi kämppää ympäri edestakaisin riemuissaan. Sai ruokaa ja oli riemuissaan. Tuli pissa ja kakka……ulos…ja minä olin riemuissani. Yö meni hyvin, kaikki nukuimme rauhallisesti 5-6 tuntia, ja sitten tuli hätä…..nimittäin Simolla. Ja niin koko porukka herättiin kukonlaulun aikaan, kuten kunnon koiraihmisten kuuluukin. Reiskan elämänrytmi on ollut aiemmassa kodissa lähes päinvastainen kuin meidän elämänrytmi on, mutta vuorokaudessa me saatiin käännettyä hieman omaa rytmiä ja hieman koiran rytmiä. Mennään nyt tällä. Ei kai koira kelloa osaa?

Sitten lähdettiin sinne eläinkauppoihin uudestaan, nyt koira mukana, että saatiin oikeankokoinen panta. Reiska valitsi pannan jossa on pinkkiä, hyvä maku!! Nyt sattui kyllä sellainen myyjä, että jaksoi vastata kaikkiin esittämiini tyhmiin kysymyksiin, näyttämättä ainakaan, että häntä olisi edes kysymykseni ärsyttänyt. Kyllähän se koiranruokaviidakko ja mun pääni meni entistä enemmän sekaisin, hyllyt olivat täynnä erilaisia pusseja ja paketteja. Ja pakasteet täynnä raakaruokaa?? Ja sitten oli märkäruokia, joihin on laitettu mustikoita tai jotain karpaloita……siis ehtiikö koira oikein maistellakin ruokaa? Reiska ei kyllä ainakaan ehdi J No joku monen kilon säkki kainalossa Simo sieltä kaupasta ulos käveli. Mulla oli kädessä pinkkimusta panta ja nahkahihna ja usean koiranomistajakampaajan kehuma koiraharja.

Olen kaiken vapaa-aikani kyllä lukenut netistä kaikenlaista koiriin liittyvää. Koulutusohjeita. Keskustelupalstoja (koiranomistajat tuntuu olevan pahempia kuin äidit arvostelemaan toisiaan). Verkkokauppoja. Kohta olen ihan koira-asiantuntija, ainakin omasta mielestäni. Näiden muutamien päivien aikana olen myös huomannut, että minä olen meistä kahdesta sittenkin se, joka on tiukempi Reiskalle ja pidän käskyistä kiinni. Poikkeuksia ei tule. Simo onkin se joka lepsuilee välillä, mutta Simo ei olekaan lukenut noita oppaita ollenkaan (paitsi kyllä ainakin näytellyt kuuntelevansa, kun olen niistä ääneen paasannut) hänellähän kokemus tulee kahdesta koirasta. Eli kirjaviisaus vastaan kokemus :) 

Olen lukenut, että koira ei näe televisionkuvaa, eikä näe itseään peilistä. Mitään perusteita en noihin asioihin ole kyllä lukenut. Mutta Reiska kyllä peilailee itseään jatkuvasti peilistä, kun ohi kulkee. Peilin kautta katselee myös meitä ja ihan selvästi näkee meidät. Yhtenä aamuna minä olin vielä sängyssä ja Simo kävi Reiskan kanssa ulkona ja sisälle tullessaan meni olohuoneeseen katsomaan tv:sta jotakin luonto-ohjelmaa villisioista, Simolla oli kuulokkeet eli tv:stä ei kuulunut edes ääntä. Reiska aloitti hirmuisen haukkumisen ja minä unenpöppörössä sängystä pomppasin ja kysyin, että mikä teillä on hätänä. Simo vastasi, että ei mitään hätää Reiska haukkuu vaan villisikoja?! Kyllä siinä hetki meni, kun ymmärsin, että televisiossa niitä oli. Samanlainen tilanne oli myös ”mummolassa” käydessämme, kun televisiosta näkyi koiria, niin johan alkoi haukkuminen ja murina, eikä silloinkaan juuri ääntä televisiosta kuulunut. Että joko Reiska ei ole koira tai sitten hän on joku superyksilö joka näkee peilit ja televisiot.

Kaikenlaisia komentoja olen lukenut ja harjoitellut ja aika hyvin Reiska jo niitä ymmärtääkin ja tottelee. Hankalinta on itsellä, kun yrittää muistaa mikä komento missäkin tilanteessa piti sanoa. Kaiken lukemani jälkeen olen tullut siihen tulokseen, että Tänne-komento on tärkeimpiä opettaa koiralle. Sitä on jo kovasti treenattukin. Sisällä sujuu jo ihan täysin, vaikka olisi mikä leikki kesken, niin tulee kyllä heti luokseni, kun Tänne kajahtaa. Olemme siis siirtyneet ulos treenaamaan. Pihassa Reiska pysyykin jo suht hyvin irti, toki pitää koko ajan olla tarkkana, että missä hän menee. Ulkona on treenattu siten, että Simo leikkii Reiskan kanssa lähinnä jotakin vetoleikkiä pehmolelulla ja minä sitten kesken kaiken huudan jostakin päin pihaa, että tänne. Hyvin on Reiska kesken leikin malttanut tulla luokseni, ja herkuilla ja kehuilla toki häntä olen palkinnut. Tänä aamuna minusta tuntui, kun kahdestaan pihalla treenattiin, että koira aavisti miten tämä homma toimii. Muka meni auton taakse tai kulman taakse piiloon ja oikein odotti, että milloin kutsun Tänne. Ja sitten saa kehuja ja herkkuja. Olen lukenut, että tätä pitäisi harjoitella myös jonkun toisen koiran ollessa paikalla, että lopettaako leikin toisen koiran kanssa ja tulee luokseni. Mutta aikaahan tässä on harjoitella.

Kontaktia olemme myös harjoitelleet, niin hyvin, että ulos mennessä Reiska kulkee vasemmalla puolellani kontaktia ottaen koko ajan. Nyt pitäisi sitten saada lopettamaan se kontakti, että voisi käydä pissalla ja kakalla. Siinäpä siis pulma....yritän sanoa, että saa mennä, vapaa, mee pissalle, mee kakalle, mee johonkin, ei ja pois ja kaikkea…..mutta ei onnistu. Varmasti hyvää videomateriaalia saisi kuvattua, lähinnä minusta. Mutta harjoitus tekee mestarin, minustakin.

Pikkuhiljaa alan myös ymmärtää, että miksi ihmislasta yleensä odotetaan se raskausaika. Siinä ehtii valmistautua kaikkeen. Vaikka toisaalta, siinä vaiheessa, kun lapsi syntyy niin ne kaikki lukuopit on unohtuneet ja tunteella ja järjellä mennään.

Kaikenlaisia pehmoleluja haimme Reiskalle kirpparilta, monta niistä on jo sisälmykset levitettynä kuollut ja kuopattu. Maitopurkkeihin ja vessapaperihylsyihin piilotellaan herkkuja, ja niitä on mukava repiä. Ja tosi mukava siivota. Imuria saa käyttää kyllä joka päivä ja matot on poistettu jo heti alkuun. (minähän en niin matoista kyllä edes välitä….)

Yks mun suurimpia huolenaiheita on se, että me aletaan ”haisemaan” koiralle. Tänään hierojalla ollessani, kun käännyin hierontapedillä tunsin koirantuoksun….ihan varmasti lähti minusta. Yök!! Jos tähän on jollakulla joku vippaskonsti, niin mielihyvin otan tiedon vastaan. Ja jos meistä jompikumpi haisee koiralle, niin sanokaa siitä kiitos! Tiedän toki nämä maalaisjärjellä pääteltävät asiat, että siivoaa, imuroi, pesee koiraa, pesee itseään, pesee vaatteita, tuulettaa jne. Mutta myydäänkö jotain koiranvastahajua jossakin? Kenties siellä samassa kaupassa missä myydään uuden auton hajua? ;) Tilasin kyllä juuri Reiskalle shampoota, jossa on kultapölyä ( ecosto.fi )kyllä sen täytyy auttaa, ainakin vähän. Simo kysyi, että miksi siinä ei oo hopeapölyä? No siksi, ku Reiska halusi nyt kultaa. 

No pahin pelkoni on silti punkit!!! Otetaanko rokote? Koiralle vai ihmisille vai molemmille? Lääke? Hajustepanta? Niskaan valeltava ”myrkky”? Vai valkosipuli? Vai otetaanko niitä kaikkia, vai ollaanko ottamatta mitään? Punkkeihin mun maalaisjärki ei nimittäin todellakaan riitä…..yök, hyi, apua, kamalaa.. Tähän haluaisin kuulla kokemuksia, neuvoja, vinkkejä? Pysytäänkö koko kesä asfaltilla tai sisällä? ;)

Pää on edelleen pyörällä kaikesta tavarapaljoudesta mitä maailmasta löytyisi koirille. Kaikista oppaista , neuvoista, kokemuksista ja koulutustavoista. Mutta tärkeintä minusta kuitenkin on maalaisjärki, sillä aion pötkiä koiran kanssa pitkälle. Serkkuni sanoi kaikkien kokemuksiensa, neuvojensa ja meidän keskustelujen jälkeen, että muista aina yksi asia, että se on kuitenkin vaan koira. Se oli hyvä neuvo! Vaikka aluksi elämä pyörii täysin koiran ympärillä, niin loppujen lopuksi se on koira joka saa pyöriä meidän elämän ympärillä.
Varmasti saatte lukea jatkossakin, miten minulle ja meille käy…. materia ja maalaisjärki taistelevat päässäni. Kyllä elämässä, koirankin elämässä, pitää olla maalaisjärkeä ja vähän blingblingiä ja kultapölyä ;) 
-Päivi


Tuohon äskeiseen kirjoitukseen ajattelin, toki Päivin (ja öin..) pyytelemänä, asetella muutaman lausahduksen, en kuitenkaan Jorma Kääriäisen laulamana. Eli asiaan:

Koiruushan karvoineen päivineen (ja öineen), noh taas..sitten saapui tähän vaatimattomaan residenssiimme tänne suomen New Yorkiin, eli Noormarkkuun. Kiteytettynä näin erittäin lyhyesti, karvakuono ompi juuri sellainen, jota odottaa sopi. Tokihan asia on niin, että lapsi vanhempiaan, vanhemmat lastaan, isäntä/emäntä koiraansa tai koira isäntäänsä/emäntäänsä ei yleisesti voi valita. (Isäntä toki voi valita emäntänsä..heh) Tällä kertaa nyt koiran eli Reiskan suhteen tuntuu kuitenkin siltä, että valinta oli molemminpuolinen. Voisi kirjoittaa toki niinkin ihan uskottavuuden vuoksi, että alkukankeuksien jälkeen kaikki on hyvin, mutta kun ei. Niitä alkukankeuksia ei juurikaan ole ollut. Joskin Reiskan henkilökohtaiset alkukankeudet on vielä henkilökohtaisesti hyvinkin pitkälti päällänsä sillon tällön suuren pehmolelunsa ansiosta, jonka hankimme kirpparilta, kuten Päivi kirjoitti. Onneksi tämä pehmolelu ei voi saada pentuja..heh.

Vierellä kulkeminen on jo melkein hanskassa, luokse tulemisessa vielä riittää opettelemista. Ympäristötekijät, kuten kaikki varmasti tiedämme (toiset koirat, ihmiset jne.), asettavat vielä haasteita. Monta säkillistä herkkunapuja ja sitkeää treeniä, niin eiköhän Reiska aisoissa pysy.
Noista vipstaakeista, releistä ja adaptereista, kaikesta pinkistä puhumattakaan, jätän mielihyvin vastuun Päiville. Pyrin vaan pienillä vaatimattomilla tekosillani salakavalasti koulimaan Reiskasta semmosen Rehti-Reiskan tai Ollille kunnon poliisikoiran, toki yhdessä Päivin kanssa. Hyvään suuntaan ollaan vauhdilla menossa, kuten myös naapuriin, silloin tällöin ilman lupaa. (Siis Reiska..)

Itselleni on Reiska tuonut tässä muutamien päivien aikana paljon uutta elämään, tiiä mitä, mutta hyvältä tuntuu. Vastuunkantoa tms. Vaikka oli pitkään jo koirakuumetta minulla ollut, ja siitä puheltu, niin tämä Taavi, joka oli meillä pari viikkoa hoidossa, viimein sitten sai aikaan sen viimeisen kuumepiikin. Sen seurauksena tässä nyt ollaan. Hyvä niin. Kuume kannattaa sairastaa pois, sillähän on kuitenkin tervehdyttävä vaikutus.
Ihan lopuksi vielä tämmöinen vinkki: Jos on suunnittelemassa esim. koiran hankintaa, niin kannattaa kysellä ensiksi hoitoon lemmikkiä vaikka pariksi viikoksi, jos mahdollista. Paljonhan ihmiset matkustelee tms., joten hoitopaikkoja aina sillon tällön kysellään. Vaikka itsellä on koiria ollut, niin pieni palauttaminen ”koirailijan” arkeen oli kyllä ihan hyvästä. Ei muuta kuin kokeilemaan, vaikkei koiraa hankkimassa olisikaan. Ties vaikka kohta olisi jo pian hankittuna.. -Simo






keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Jaa, minäkö jännitän yksin?

Heissan taas kaikki mitä erikoisimpien kirjoituksiemme ystävät (tai viholliset). Blogin tarkoitushan on varmaan jo kaikille tuttu, ja osana sitä ompi tarinoita ihan oikeesta elämästämme.

Päivi taannoin kirjoitti mun ja Edun kohtaamisesta, joka mua jännitti suunnattomasti. Esikuvan ensikohtaaminen, tapaaminen henk.koht.(Sorsakoski, Taipale, Kettunen, Mustajärvi, Leskinen..), on mulle jostain syystä ollut aina vaikeaa, en tiedä miksi.
Noh, yksin en ole ongelmani kanssa. Vaan voin todistaa sen, että taloudessamme on joku muukin, jonka pitkä- tai lyhytaikaisen fanittamansa tai ihannoimansa henkilön kohtaaminen, vaikkakin ihan vaan facebook-viestiinsä vastauksen saaminen, saa arkensa ainakin hetkiseksi todella sekaisin. Olen vierestä nähnyt..

Poliisit-sarjahan on meillä vakiokatselussa aina, kun sellainen vaan sattuupi (Päivi huolehtii varmasti..) digiboksille tallentumaan. Olen seurannut ko. jaksoja aikaisemminkin suurella mielenkiinnolla, mutta en ehkä näin intensiivisesti. Jaksot ovat toki aina hyviä, mutta auta armias, jos jakso sattuu olemaan Joensuusta, niin johan volyymit on kaakossa. Näkisittepä ilmeen olohuoneen sohvalla jakson alkaessa, tai jos seuraavan jakson mainoksissa näkyy Olli...”Eiih! Tänään on Olli!!! Huomenna on Olli!!! Siis mä en niin kestä..” Ilme voisi kuulua vaikkapa koiranpennulle, jolle on luvattu kaikki vuoden herkkukeksit saatavaksi tänään, huomenna..Hmmh?

Eräänä iltana minulle tuli idea, josko lähetettäisiin Olli-poliisille viesti, mulla olis siihen kysymys valmiina. Kysyin Päiviltä, että löytyykö Ollia mitenkään sieltä somediasta, ja löytyihän hänet facebookista. Päivi epäröi viestin lähettämistä, mutta kerroin kuitenkin huoleni Wolkswagen-merkkisten partioautojen sumuvalojen mielestäni epämääräisestä toiminnasta, niin kysymyshän Ollille oli valmis. Kirjoitin, tai oikeastaan sanelin Päiville kysymykseni, jonka hän sitten allekirjoitti omaan tapaansa hieman aihetta ihmetellen, siis samaan viestiin. Aikaa kului, ja kuinka ollakaan:

Eräänä aamuna (tai siis päivänä..) syödessäni aamupuuroa suorastaan hämmennyin, että mistäs nyt tuulee? Päivin konttorista, eli keittiönpöydän toiselta puolelta, näkyi taas se koiranpennun ilme, kuului taputukset, ja muutenkin lyhykäisyydessään näin: ”Olli on vastannut meille!!!! Iiihh! Mä en taaskaan kestä!!”. Eli Olli oli todellisuudessa vastannut meille, ihan asiallisen vastauksen. Tästä sain selityksen ihmetykseeni niistä sumuvaloista, mutta sai kyllä sekaisin Päivin pään ainakin hetkeksi. Tokaisin siihen vaan, että vastaappa että kiitos asiallisesta vastauksesta ja nähdään telkkarissa..Heh. No mutta näin nyt tällä kertaa.

Sain Päivin laittamaan viestin fanituksen kohteelleen, vaikka arkaili, ja sai kuin saikin sitten vastauksen häneltä itseltään. Ei varmaan vieläkään taida oikeen ymmärtää tapahtunutta, mutta nyt on sitten ainakin jonkinnäköinen ”keskustelunavaus” saatu aikaiseksi. On tämä ihmeellistä tämä ATK-maailma, aina tulee jotain uutta.. -Simo





Meillä on muutama tv-ohjelma mitä yhdessä seuraamme säännöllisesti, yksi on Salatut Elämät ja toinen on Poliisit-tvohjelma.  Siellä minulla on yksi poliisisuosikki ylitse muiden, ja hänhän on Olli Korpi Joensuusta. Luultavasti me molemmat kiinnitämme ohjelmassa huomiota enemmän niihin epäolennaisiin asioihin, kuin niinhin olennaisiin. Minä siis lähinnä yritän ”tutustua” ohjelmassa olevien poliisi-ihmisten luonteeseen ja tapaan tehdä poliisintyötä ja kohdata heidän asiakkaitaan. Lisäksi kuuntelen heidän tapaansa puhua ja esiintyä, ja tarkkailen heidän hiuksiaan ja ilmeitään. Olli on miellyttänyt minua siitä asti, kun hän on ohjelmaan tullut. Yhtään muita henkilöitä vähättelemättä, Olli on yksinkertaisesti vaan ihan huippu! Rauhallinen, tyyni, päättäväinen, huumorintajuinen ja kaiken lisäksi komea (saattaa olla, että tuo komeus oli se ihan eka juttu).  Ihan parasta ohjelmassa on siis Joensuun jaksot, silloin ohjelma katsotaan alkulöpinöistä lopputeksteihin.

Minä pidän myös Poliisit-ohjelman kotihälyytys jaksoista, niitä Simo ei niin mielellään katso. Syynä on se, että ne on näyteltyjä. Hah! Tästä minä usein väännän hänen kanssaan, että ihan yhtä näyteltyjä on nuo Poliisit-jaksotkin…..niin ja Salkkarit on näyteltyjä myös. J

Jos minä seuraan siis poliisien komeutta, niin Simo seuraa sitten ohjelmassa näkyviä teknisiä laitteita ja härpättimiä. Tästä yksi esimerkki tulee seuraavaksi. Jo useana iltana hän on höpissyt jostakin sumuvalosta mikä välillä palaa ja välillä ei pala. En minä niin hirveästi ole siihen keskittynyt, kun olen katsonut Ollia. Sitten ymmärsin, että tästä sumuvalosta jauhetaan nyt joka ilta, että mitä siis tarkoitat? Ja sitten katsoimme hidastettuna joitain jaksoja ja Simo näytti minulle mikä asia häntä vaivaa. Kyse on siis siitä, että kun poliisiauto lähtee sieltä poliisitalon kellarista, autossa palaa vain toinen sumuvalo. Myös välillä ajaessa partioautossa palaa vain toisen puolen sumuvalo. Simoa askarrutti tämä kysymys ihan suunnattomasti, että onko tämä joku poliisiautojen tyyppivika vai mistä on kyse. No muutama päivä siinä kysymystä sitten väännettiin ja mietittiin, että mistä me kysytään, että mistä on kyse? Kunnes Simo sen keksi, että kysytään tietysti Ollilta! Joensuun tv-poliisi Olli Korvelta! No keneltäpä muultakaan!!

Ei muuta kuin tuumasta toimeen ja facebookissa lähestyimme Ollia kysymyksellä joka meni kutakuinkin näin:

"Hei Olli!
Lähestyn sinua näin bloginkirjoittajan ominaisuudessa. Olet mainittuna useaan otteeseen blogissamme, joskin erittäin mairittelevalla tavalla, ja ihan syystä. Avopuolisoni Päivi on sinuun ja poliisityöhösi tv:ssä silminnähden ihastunut, ja täten uskalsin lähestyä sinua seuraavalla asialla. Tämä on hieman yksinkertainen, mutta yksinkertaista mieltäni askarruttanut tyhmä kysymys: Miksi partioautoissa palaa silloin tällöin pelkästään toisen puolen sumuvalo? Olen tämän havainnut monessa eri Poliisit-tvohjelman jaksossa, lähinnä partion lähtiessä poliisitalon kellarista ja myöskin partion ollessa ns. "tienpäällä". Välissä olen myöskin huomannut, että kyseinen jommankummanpuoleinen sumuvalo palaa aina käännyttäessä kyseiseen suuntaan tai suoraa tietä ajettaessa lähinnä ojanpuolella. Tämä asia on vaivannut minua lähinnä siitä syystä, että josko VW-huolto ei pidä autoistaan huolta tai sitten kyseessä on joku Poliisit-tvohjelmaan liittyvä salainen kikka. T. Simo
Toivottavasti vastaat miestäni vaivanneeseen kysymykseen, koska siitä aiheesta keskustellaan joka ilta, kun tv:stä katsotaan Poliiseja. Riippumatta siitä, että missä päin suomea kyseinen jakso on kuvattu, ko. aihe häiritsee miestäni joka kerta. Pidähän sama pilike silimäkulumassasi aina, myöskin tätä viestiä lukiessasi. T. Päivi"


Ja tänään Olli ole meille vastannut!!! Jeee!!! Tässäpä vastaus:

Moi, Kyseessä oleva valo on ns. kääntymisvalo. Joissakin uudemmissa autoissa on tällainen ominaisuus, että kun hitaammassa vauhdissa (esim alle 30 km/h) kääntää rattia riittävästi, niin sumuvalo syttyy sisäkaarteen puolelle ja antaa lisävaloa tuonne muuten välillä pimeäksi jäävälle alueelle. –Olli

Eli kyllä poliisi auttaa aina! Olipahan tähänkin mieltä vaivanneeseen asiaan ihan järkeen käypä selitys. Kiitos Olli! -Päivi




PS: Ei kellään olis halvalla myytävänä erityisesti Nashua-merkkisiä korppuja? Formatted, MF-2HD, Double Sided ja High Density. 1,44MB Capacity ja sitten niihin tarroja mihin voi kirjottaa tiedostojen nimet. Semmonen säilytysrasiakin olis kiva, kirjahyllyssä ei ole enää tilaa. Mulla on kaikki levyt täynnä, kun yhteen internetsivun tallentamiseen menee jo ainakin kymmenen levykettä. Tallennan näet kaikki sivut myöhempää tarkastelua varten. Voin täten katkaista netin aina välillä, se kun nykyään kuitenkin maksaa 24,54c/min. Tietty jos lankapuhelua pukkaa samaan aikaan, joudun joka tapauksessa olemaan hetkisen somedian ulkopuolella. -Simo

lauantai 5. maaliskuuta 2016

Päivin synttäriyllätysjuhlahulinat

Tilannehan oli se, näin järjestäjän puolesta, että kaikki venyi ja vanui taasen totuttuun tapaan viimetinkaan, mutta lopputulos oli kuitenkin huikaiseva. Pari päivää aikaisemmin rupesin ns. järjestelytoimikunnan puheenjohtajana vasta hääräämään, soittelemaan, sähköpostittamaan ja kutsukirjeitä lähettämään vieraille. Kaikki meni mönkään, mutta viimehetkellä sitten vieraita saapui paikalle odotettua enemmän. Tilannehan lähti siitä, että jo noin viikko aikaisemmin olin kaukaa viisas, ja nappasin Oulussa ollessamme Päivin auton vara-avaimen mukaan, salaa. Viikon verran se oli Halpa-Hallista ostamani toppatakin vasemmassa hihataskussa, odotteli siellä "The Mainday"-tä, eli juhlapäivää, joka käynnistyi suurin pyörtein näin:
Hain Päiville edellispäivänä satasen lahjakortin porilaiseen vaateliikkeeseen, ja synttäripäivänä sanoin, että se pitää käyttää tänään. Oli pikkusen hämillään jo siitä, mutta sain kuitenkin patistettua sankarin matkaan juuri pestyllä ja tankatulla Rellullansa. Noh, ystävämme Vesku tuli hakemaan mut Noormarkusta ja hain Päivin auton pois Porista varastamillani vara-avaimilla. Vesku ajoi takaisin Poriin, ja odotteli Päiviä vaatetusliikkeen edustalla pukeutuneena kuljettajan asuun, Fresitat yms. kohteliaasti tarjoillen. Päivi sanoi, että oli jo melkein soittamassa poliisia paikalle, siis Joensuun Ollia, mutta ei kerinny. Mulla oli aikaa nyt viritellä Markkuun karaokevehkeet ja lämmitellä paljua.(jossa kukaan ei sitte loppujen lopuksi edes käynyt…) Vieraita rupes sitten pukkaamaan juuri sen verran, että juuri ja juuri alkumaljat riitti. Karaokea, drinksua, paniineita ja hälläväliä-meininkiä etc. Lopuksi Poriin, josta en muista kauheesti.

Kiitos näin järjestelutoimikunnan puolesta kaikille osallistuneille: Vesku, Outi, Krisse, Pirjo, Aulikki, MARTZA, Ellu ja Samet + kaikki muut, joita häiritsimme illan tuoksinnassa epämääräisillä puheluilla.
-Simo

HuhHuh, kyllä nelikymppinen yllätettiin. Ihan kokonaan, ja monta kertaa. Mulla ei ollut kyllä hajuakaan mitä tapahtuu… Viikon ajan Simolle on tullut koko ajan viestiä, ja salaperäisiä puheluja.  Osasin tietysti jotain ajatella, että voisi mun synttäreihin liittyä, mutta en kyllä osannut ajatella, että miten. Enkä osannut hirveästi mitään edes odottaa, koska olimme Noormarkussa synttäripäivänä. Oulussa olisin voinutkin jännittää ja arvailla enemmän. No asiaan, olin ollut alkuviikon flunssassa/mahataudissa ja maannut kaksi päivää peittojen alla ja sairastanut. Edellisenä iltana Simo sanoi, että hänet pitäisi herättää puoleen päivään mennessä, ja iltapäivällä mun pitäisi olla johonkin menossa, ja terveenä. Kysyin lähinnä, että ehdinhän pestä tukan aamulla? ;) Asiat tärkeysjärjestykseen.
Herättiin aikaisin molemmat, ja sain tuon Ratsulan lahjakortin käteeni hetimiten. Olin ihan yllättynyt, että tuhlaamaanko tässä säästöaikana pitää yhtäkkiä lähteä. No minultahan se sujuu kyllä, mutta yksinkö sinne menen? Sain siis pestä ja laittaa tukkani, ja Simo siinä samalla siivoili keittiössä. Kysyin siinä kohtaa häneltä, että miksi siivoat noin kovasti, jos me illalla kahdestaan mennään paljuun? Siinä kohtaa mielessäni ajattelin, että ystävämmä Martza saattaisi illalla olla tulossa paikalle. Puhuin myös parhaan ystäväni kanssa Oulusta, ja kyselin, että ootko ihan varma ettet ole asuntoautossa tuolla pihalla?
Lähdin siis mistään tietämättömänä ostoksille. Ja käsilaukun löysin!!!  Sitä olen etsinyt jo yli vuoden, ja nyt sopiva tuli vastaan, hyvä! Lähdin sitten ulos kaupasta kohti autoa ja samalla lapseltani tuli onnitteluviesti. Mietin mielessäni, että missähän se auto on, että enkö jättänytkään sitä tuohon. Ja samalla viestitin poikani kanssa. Ja mietin että ei kai kukaan Rellua varastaisi?! No sitten tunnistin ystävämme Veskun, ja hänen autonsa. Mageat kuljettajankamat oli hänellä päällä, kuohuviini odotti valmiina ja Robin soi autossa. Itkin ja nauroin. Ei voi olla totta, mutta tottahan se oli. Kysyin, että onko Rellu tallessa? Saanko soittaa Simolle? En kuuleman saanut….piti vaan kiltisti istua ja odottaa. No äidille ja ystävälleni Annelle sain kuitenkin soittaa, se lievitti hieman jännitystäni. 


Ensin kuljettaja vei minut kaupan kautta herkkumunkille ja pepsimaxille. Taisi siinä valkoviiniäkin lasissa olla. Sitten mentiin Sumuun, ja punaista kuohuvaa kaadettiin lasiin sielläkin. Eipä paikalla ollut muita, joilla olisi ollut oma kuljettaja mukana. 

Sitten kuljettaja sai luvan lähteä ajamaan kotiin. Voi luoja, poissa ollessani oli Simo ehtinyt tehdä vaikka mitä esillepanoja. Mää olin ihan pyörällä päästäni. Ja ihan hetken kuluttua pihalla oli kolme naishenkilöä, he lausuivat ja lauloivat ihanasti. Kohta tuli vielä neljäskin, NoormarkunNaapurustonNaiset, Uskomatonta! Enhän minä Porista tunne juuri ketään, ja olen vähän purnannutkin, kun täkäläisiin on niin vaikea tutustua….ja nyt he tulevat kotiovelle asti. Ihan Mahtavaa! (kyllähän minä kaikki olin aiemmin nähnyt, etteivät he nyt ihan uppo-outoja kuitenkaan olleet.) 

Mukaan saapui vielä ystävämme Ellu, ihanan pikkuisen pojanpalleronsa kanssa ja Martza. (eli kyllä mää jotain arvasin oikein.) Siispä korkkarit kattoon ja karaoke raikasi. Ihania onnittelupuheluita sain myös illan aikana. Sitten kurvattiin Porin yöelämään, huipputaksinkuljettaja oli kyllä. Monta kertaa matkan aikana sytytti auton kattovalot ja katsoa mua, että et kyllä näytä yhtään nelikymppiseltä, että et todellakaan :) Teinibaari Cabaretissa soi BarbieGirl ja Antti Tuisku. Ja hauskaa oli, niin hauskaa, ettei ääni kulje vieläkään.
Kokopäivä oli vaaleanpunaista juhlahumua, ihanaa, kiitos rakkaat ihmiset!
Aamulla tai päivä se taisi jo olla heräsin, ja olin saanut puhelimeen viestin, että ovella on mulle yllätys. Vieläkin?! Sen verran oli kuohujuomaa tullut nautittua, että ihan vähän pelotti avata ovi, että mikähän yllätys siellä on. No nämä ihanaiset naapuruston naiset olivat käyneet ostamassa minulle ihanan vaalenapunaisen huivin, mistä koko illan puhuin ja mitä sovitin, kun Outilla oli sellainen päällä. Ihan huippua!

Ihanainen Martza oli meillä yökylässä ja kun minua aamulla ja päivällä hieman puhallututti ja nukututti, niin hän siivosi koko kämpän juhlahumut pois, Kiitos Ystäväni!

Illalla pääsimme vihdoin Simon kanssa sinne paljuunkin, olihan se kyllä kuuma, kun oli yhden ylimääräisen päivänkin vielä lämmennyt. 

Mahtavaa siis oli, kiitos kaikille!! Niillekin, jotka eivät päässeet paikalle, mutta olitte hengessä mukana. Kiitos erityisesti Simolle, olet ihan paras ja niiiiiin rakas. Tästä se uusi vuosikymmen lähtee.
-Päivi